Author: admin

Betoni on maailman eniten käytetty aine heti veden jälkeen. Vuodessa sitä käytetään 15 miljardia kuutiometriä, josta Suomen osuus on 5 miljoonaa kuutiometriä. Betoni aiheuttaa lähteistä riippuen n. 5% maailman hiilidioksidipäästöistä.  Lisäksi betonin vaatimasta hiekasta alkaa maailmalla olla pulaa ja paikoin hiekkavirtoja hallinnoivat jopa rikolliset organisaatiot. Voiko betonirakentaminen tällaisten seikkojen valossa olla vastuullista? Uutisointi vaikuttaa mielikuviin ja näiden tueksi on syytä muodostaa ihan oma näkemys tutustumalla tutkittuun tietoon.
Betonin laaja käyttö johtuu sen erinomaisista ominaisuuksista ja lukuisista sovelluskohteista. Betoni itsessään ei ole ”paha”. Väestömäärän kasvaessa ja vaurastuessa, yhä useampi haluaa nauttia samasta infrastruktuurista, johon me länsimaissa olemme tottuneet. Jos infrastruktuuri kuitenkin tullaan rakentamaan jotenkin, millä materiaaleilla se tullaan tekemään mahdollisimman kestävällä tavalla? Puurakennuksia toki tehdään, mutta suuressa mittakaavassa siitä ei ole betonin tai teräksen korvaajaksi ainakaan rakennusten perustuksissa, silloissa, tukimuureissa, korkeissa rakennuksissa tai vaikkapa kaupungin viemäriverkostossa. Monella markkinalla puu tuodaan valtameren yli. Puurakentamista tulisikin suosia siellä missä sitä on.
Miksi metsäisessä Suomessa paikallavalurunkoisten pientalojen rakentaminen betonista on kuitenkin vastuullisin rakennustapa? Puran aihetta ESG -termein (Environmental, Social, Governance) kahteen relevanttiin eli ympäristöön ja sosiaaliseen ulottuvuuteen. Hyvään hallintotapaan ”G” betoni liittyy ehkä etäisesti siten, että moni kuuluisa valtionpäämies on johtanut hallintoaan turvallisesti betonibunkkerista 🙂

Ympäristönäkökulma ”E”

Hiljattain Helsingin yliopiston Ylioppilaskunnan kiinteistöomaisuuttakin hallinnoivan varainhoitaja Ylva:n julkaisema vastuuttomuusraportti valottaa oivaltavalla otsikollaan suuren rakennushankkeen todellisia ilmastovaikutuksia. Ydinsanoma on, että rakentamatta jättäminen on luonnolle paras, mutta koska ihmiskunta tarvitsee palveluja ja suojaa, on rakentaminen pakollinen paha ja sen ympäristövaikutuksia on tyydyttävä minimoimaan.

Miksi betoni on ekologisin rakennusmateriaali? Pinja Virneksen tekemän tutkimuksen mukaan yksikerroksinen betoniharkkotalo on 100 vuoden tarkastelujaksolla puutaloa vähäpäästöisempi. Betonitalon rakentaminen aiheuttaa enemmän päästöjä, mutta se on energiatehokkaampi käyttää. Tutkimuksessa ei huomioitu elinkaaren aikaisia päästöjä, joita erityisesti puutalon julkisivujen huollosta ja uusimisesta aiheutuu ja näin ero betonitalon hyväksi kasvaa. Paikallavaletussa betonitalossa harkon valmistus- pakkaus- ja logistiikka jäävät pois, joka tekee paikallavalamisen betonitaloista ekologisimman vaihtoehdon.
Betoniteollisuus kehittää parhaillaan kilvan vähähiilisiä betoneja. Vähälle huomiolle jää usein se fakta, että betoni toimii hiilinieluna, kun se sitoo karbonisoitumisen kautta hiiltä koko elinkaaren ajan. Rakenteen elinkaaren loputtua harjateräksiä on jo kauan kierrätetty, mutta nyt myös murskatulle kierrätysbetonille etsitään yhä laajempia käyttökohteita. Vielä parempi olisi, jos voisi kierrättää kokonaisia betonielementtejä, joita Suomessa on koemielessä tehtykin. Suuren mittakaavan elementtikierrätys onnistuu vain, mikäli rakenteet vakioidaan vielä harvempaan peruspalikkaan ja toivotaan, että tuo standardi on käytössä vielä 50 vuoden päästä. Sosiaalinen vaikutus on tällaisesta supervakioinnista herkästi se, että taloista tulee, jos mahdollista entistä samannäköisempiä ja asuinympäristöistä tulee monotonisia.
Paikallavaletussa betonitalossa rakenteita ei voi hyödyntää ilman betonin murskausta. Toisaalta nämä ovat usein julkisia rakennuksia ja maamerkkejä, joiden toivotaankin kestävän mahdollisimman pitkään. Paikallavalurunko, jossa ylä- ja alapohja ovat paikallavalubetonia kasvattaa toisaalta rakennuksenaikaisia päästöjä, mutta toisaalta kasvattavat rungon lämpöä varaavaa massaa ja energiatehokkuutta. Koska paikallavaletut betonirakenteet tehdään usein kestämään vuosisatoja, korostuu hyödyt käytönaikaisessa energiankulutuksessa. Vastaavasti monelle tulee yllätyksenä, että massiiviset 100v vanhat tiilitalot Helsingin keskustassa ovat lähes matalaenergiatasoa.

Lähde: www.kivifakta.fi

Sosiaalinen ulottuvuus ”S”
Rakentamisella on laajat sosiaaliset vaikutukset ja teen kaksi huomionarvoista nostoa betonirakentamisen näkökulmasta.

Kaupunkikuvallinen vaikutus
Paljon on puhuttu ihmisen kokoisesta asuinympäristöstä, jossa tietysti asuinrakennuksilla on keskeinen merkitys. Kaavoittaja pohtii isoa kuvaa ja rakentajat pohtivat omaa pienempää osakokonaisuuttaan omista lähtökohdistaan. Julkilausumat ovat projektien alussa aina kauniita, mutta väitän että ylivoimainen enemmistö asuinrakennuksista suunnittelee excel eikä arkkitehti. Eräässä keskustelussa rakennusliikkeen toimitusjohtaja kertoi, että heidän uudelle arkkitehtikumppanilleen oli shokki, kun lähes koko toimistohenkilökunta tuli arkkitehtisuunnittelun aloituskokoukseen. Niin keskeisenä laadukas arkkitehtuuri heille on. Tyypillisesti grynderi lähettää vain yhden henkilön paikalle varmistamaan, että suunnitelma vastaa massatuotannon kriteerejä. Miten innostut arkkitehtina arkkitehtuurista, jos asiakaskaan ei innostu?

Kerrostalorakentamisessa suuret monotoniset betonielementtitalot voivat johtaa sosiaaliseen eriytymiseen, mikä heikentää yhteisöllisyyttä ja lisää sosiaalisia ongelmia. Toisaalta ne mahdollistavat edullisen asumisen. Mielestäni ongelma ei olekaan siinä, että bulkkitaloja rakennetaan vaan siinä, että juuri mitään muuta ei rakenneta, edes arvoalueille. Viime aikoina on panostettu yhä enemmän siihen, että kerrostaloalueet suunnitellaan yhteisöllisyyttä edistäviksi, mutta niin kauan, kun itse talot ovat samanlaisia, ei taitavinkaan kaavoittaja voi tehdä ihmeitä. Betonikerrostaloja leimataankin usein syystä tylsiksi ja assosioidaan sosiaalisen eriytymisen kanssa. Samalla tavalla monotoniset puuelementtitalot täyttävät ahtaaksi kaavoitetut pientalolähiöt, jotka eivät ainakaan elävöitä aluetta. Ehkä me suomalaiset olemme vain tottuneet tähän emmekä osaa enää vaatia parempaa. Hyvän herätyksen antoi eräs ulkomainen asiakas. Hän kertoi asuneensa useassa eri maassa. Missään muualla talot eivät ole näyttäneet yhtä samanlaisilta kuin Suomessa!
Betoni ja toki myös puu ovat erinomaisia rakennusmateriaaleja, kun näiden hyödyt ulosmitataan. Kuvittele miltä kaupunkikuva näyttäisi, jos jokaisessa korttelissa olisi vähintään yksi mini -Kiasma, Dipoli tai Meander -talo! ”I have a dream…”

Jos alueelle rakennetaan kauniita taloja, eli niitä arkkitehtien suunnittelemia, niin miljööstä tulee lähes väistämättä monimuotoinen ja kiinnostava. Viihtyisän kotiympäristön lisäksi jokainen kaunis talo lisää alueen arvostusta, joka on omistajilleen myös euromääräinen hyöty. Jokainen excelillä suunniteltu talo toimii päinvastoin. Kivitalot ovat tilastollisesti arvokkaampia, kuin muut vaihtoehdot, joten laadukkaan betoni- tai myös tiilitalon rakentaminen kasvattaa eniten alueen arvoa. Paikallavalutalot ovat sitten hyvin suunniteltuina vielä se maamerkki näiden joukossa.

Tietoiset kuluttajat osaavat tänä päivänä arvostaa matalia käyttökustannuksia. Betonirakenteinen pientalo on parhaillaan todella edullinen asumiskustannuksiltaan niin energian kuin huoltotarpeen osalta. Laskennallinen vastike isossa omakotitalossa voikin olla pienempi kuin kerrostalokaksiossa. Kun käyttökulut ovat alhaiset, voi kuukausittaiset säästyneet eurot käyttää laadukkaamman kodin hankintaan. Kun riittävän moni tekee tämän valinnan, muuttaa se myös asuinympäristöä viihtyisämpään suuntaan.

Betonirakentamisen mahdollisuudet talojen ja huoneistojen sisäiseen viihtyvyyteen
Yhteiskunnassamme hälyä on kaikkialla emmekä pääse sitä pakoon edes omissa kodeissamme. Betonitalot ja erityisesti monoliittiset paikallavalurakenteet myös yläpohjassa mahdollistavat erinomaisen äänieristyksen niin ulkovaipan kuin huoneistojen välillä erityisesti valtaväylien varrella ja lentomelualueilla. Hyvällä suunnittelulla myös asunnon eri tilat voidaan erotella omiksi akustisiksi yksiköikseen. Yksilö ja laajemmin koko kansantalous voivat paremmin, kun ihminen saa kodistaan paikan, jossa on aito mahdollisuus levolle. Koska tällaiset kodit ovat Suomessa edelleen aivan marginaalissa, ei ihmisillä ole välttämättä kokemusta syvälevosta, vaikka mieltävät kodin paikaksi, jossa levätään. Uskon, että tähän teeman ollaan havahtumassa ja se synnyttää kysyntää entistä enemmän asumisen laatua huomioiville asunnoille.

Puutaloja markkinoidaan ekologisina, kotimaisina ja moderneina vaihtoehtoina erityisesti pientalopuolella. Monet itse asumiskokemuksen kannalta oleelliset rakennusfysikaaliset faktat kuitenkin puhuvat betonitalojen puolesta. Painavin syy puutalojen suosiolle onkin se, että niiden rakentaminen on halvinta ja rakennusyhtiöt saavat niistä parhaimman katteen ja pääoman kierron.  Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö hyvin suunniteltu ja toteutettu puutalo tai erityisesti suosiota kasvattanut hirsitalo voisi olla unelmoimisen arvoinen koti. Hirsitalot ovat myös erinomainen vientituote kuten olemme saaneet uutisista lukea.

Mediassa betoniin suhtaudutaan intohimoisesti puolesta ja vastaan lähinnä hiilijalanjäljen näkökulmasta jo puhtaasti sen valtavan käyttömäärän vuoksi. Hyvä niin, koska se ajaa teollisuutta yhä resurssitehokkaampiin ratkaisuihin. Betonirakentaminen vastaa kuitenkin jo nyt parhaiten ESG -vaatimuksia ja tulee siten säilyttämään suosionsa myös tulevaisuudessa. Tässä joukossa hyvin suunniteltu paikallavalettu betonitalo on pitkäikäisin ja energiatehokkain rakennustapa, joka tarjoaa myös korkeatasoisen asumiskokemuksen.

Olipa kerran kaksi kilvoittelevaa nuorta miestä, Steven ja Bill, jotka yrityksineen pyrkivät omalla tulokulmallaan hurmaamaan tietokonemarkkinat. Microsoftin varhainen valinta oli tuottaa softaa modulaariseen avoimeen ekosystemiin eli sovelluksia, jotka toimivat millä PC-raudalla tahansa. 80-luvulla julkaistu Windows oli hyvin skaalautuva avoin graafinen käyttöjärjestelmä, jossa tietokoneen käyttökokemuksen tuottamiseen osallistui kirjava yhdistelmä valmistajia komponentteineen ja ohjelmistoineen. Haittapuolena tietokoneesta saattoi tulla hidas, kaatuilla tai tulla muita yllättäviä rajapintaongelmia.

Apple taas valitsi jo varhain täysin päinvastaisen polun. Steve Jobs oli edelläkävijä käyttökokemuksen luojana. Hän näki, että vain hallitsemalla ja integroimalla kaikki käyttökokemukseen osallistuvat palaset – mm. rauta, ohjelmistot ja myyntikanava – yhdeksi saumattomaksi kokonaisuudeksi, voidaan saavuttaa erinomainen käyttäjäkokemus ja asiakasuskollisuus. Apple on vielä tänäkin päivänä käyttäjäkokemuksen edelläkävijä ja maailman arvostetuin yhtiö.

Vastaavasti rakentamistaloudessakin törmää erilaisiin tulokulmiin, jolla voi saavuttaa kilpailuetua. Modulaarisuudella tarkoitetaan tyypillisesti tehtaissa mahdollisimman pitkälle jalostettuja vakioituja yhteensopivia kokonaisuuksia, joita yhdistelemällä saadaan rakennettua talo. Nykyaikaiset kehittyneet massaräätälöitävät moduulirakenteet sallivat näyttävää yksilöllistäkin arkkitehtuuria tietyissä rajoissa. Kun esteettisille arvoille annetaan suurempi painoarvo on keinovalikoimaa kuitenkin laajennettava. Moni julkinen rakennus tai esimerkiksi Töölöön Meander -talon kaareva runko on tehty elementtien sijaan paikallavalamalla- tai muuraamalla. Vielä suurempaa muodon vapautta saadaan 3D -tulostamalla, joka sekin on paikalla valamista. Suurmittakaavan tuotantoon siitä ei kuitenkaan vielä ole.

Integroinnilla tarkoitetaan rakentamisessa sitä, että erilaisia muotoja tai rakenteellisia funktioita sekä talotekniikkaa yhdistetään rakenteisiin siten, että ne muodostavat arkkitehtonisesti ja käytön eli asumisen kannalta mahdollisimman saumattoman ja viihtyisäksi koetun kokonaisuuden. Kuvassa alla on esimerkki pitkälle viedystä integraatiosta, jossa valaistus, äänentoisto, äänenvaimennus, kaiuttimet, ilmanvaihto ja verhot on integroitu paikallavalettuun runkoon. Jos integraatio -käsitettä laajennetaan Stevenin mallin innoittamana, kuuluu asiakaskokemukseen itse asumiskokemuksen lisäksi ainakin myyntikanavan ja jälkimarkkinapalvelujen huolellinen integrointi osaksi tarjoamaa.

Tällainen kokonaisvaltainen asiakaskokemus on kuluttajille arkipäivää kulutuselektroniikassa ja autoissa. Miksei sitten integraatiota tehdä isommassa mittakaavassa? Mitä pitäisi tapahtua, että kodista tulee sijainnin ja seinien sijaan elämys?

Suuren mittakaavan gryndituotannossa integraatiota toki tehdään ja elementteihin saa esiasennettua entistä enemmän talotekniikkaa. Rajapinnat ovat kuitenkin haastavia. Integroitujen ratkaisujen käyttö on myös vähäistä, koska rakennusalan suunnittelun ja tekemisen kulttuuri ei tue sitä ja sarjakoot ovat pieniä. Koko perinteisesti pilkottu toimitusketju pitäisi saada laulamaan samaa laulua. Ollaksemme rehellisiä, tuotantolähtöiseen tekemiseen totutettu keskimääräinen rakennustyövoima ei kykene tuottamaan integraation vaatimaa laatutasoa. Ratkaisuista tulisi kalliita, laatuvaihtelu olisi suurta ja siten niistä tulisi heikosti skaalautuvia. Mitä laatutason nosto sitten vaatisi? Kaikki lähtee toimialan houkuttelevuudesta ja yrityskulttuurista. Alalle on saatava ikäluokkiensa fiksuimpia ihmisiä töihin, joilla on jo tulleessa oikea mindset. Ei olisi haitaksi, että muilta kertaluokkaa nopeammin uudistuvilta toimialoilta sekä ulkomailta saataisiin uusia ajatuksia rakentamisen toimialalle ei vain oppimaan vaan myös kyseenalaistamaan ja johtamaan. Ani harva rakentamisen innovaatio syntyy Suomessa, joten katseet tulisi pitää entistä enemmän ulospäin. Laatutason nosto vaatisi myös, että toimittajiin sitouduttaisiin huomattavasti vahvemmin ja uskallettaisiin luopua lyhytnäköisestä hinnan ostamisesta. Laatua ja kehitystä syntyy vain, jos se on hyvää liiketoimintaa koko toimitusketjulle.

Pientalopuolella omakotitalorakentajat usein rakentavat unelmaansa ja aidosti haluavat tehdä parasta niillä resursseilla, joita heillä on käytettävissä. Tyypillisesti jo perusasioiden hallitsemisessa on riittävästi pureskeltavaa, joten energia ei tahdo riittää lukuisiin valintoihin, joita integrointi vaatisi jo suunnitteluvaiheessa. Hankkeet ovat kertaluonteisia, joten korkean integraatiotason vaatimia ratkaisuja ei myöskään sitä varten kannata kehittää. Integroitavia kaupallisia tuotteita on tarjolla paljon vähemmän kuin jälkiasennettavia, sillä suurin markkina on vanha rakennuskanta perinteiset matalan integraatiotason uudiskohteet. Ei ole siis ihme, että on vaivattomampaa hankkia pinta-asennustuotteita, jotka ovat omissa asennuskoteloissaan ja ainoa rajapinta on muutama ruuvi ja asennusjohto.

Markkina on pullollaan jälkiasennettavia eli tuotantolähtöisiä lisävarusteita – seinäpattereita, rullaverhoja, ilmalämpöpumppuja, akustiikkapaneeleja jne. Koska ne ovat pinta-asenteisia ja jäävät näkyville, on niistä tehtävä ulkokuoreltaan mahdollisimman siroja ja kauniita, joka tyypillisesti johtaa korkeaan hintaan. Mahdollinen sähköistys tai putkitus hoituu pinta-asennuslistoilla ja -putkilla, jotka harvoin kaunistavat koteja. Kun suunnittelu tehdään aidosti kokonaisvaltaisesti, on em. varusteet tai niiden tilavaraukset mahdollisuus upottaa eli integroida runkorakenteisiin ainakin varauksina. Jos asiakkaat eivät vielä ole tottuneet vaatimaan sellaista, ei rakennusliike ihan helpolla lähde markkinaan kokeilemaan, josko kysyntää olisi.

Tuotantolähtöisyyttä perustellaan sillä, että loppuasiakkaalle tuotetaan mahdollisimman kustannustehokas asunto. Tavoitteessa on onnistuttu. 60-luvulta lähtien nousseet elementtikerrostalot mahdollistivat kasvavalle keskiluokalle vesivessan ja aikuisille oman makuuhuoneen. Talot ovat toisaalta monotonisia ja lähiöt näyttävät hyvin samalta riippumatta siitä, missä päin Suomea ollaan. Elementtirakentaminen on yhä voimissaan, vaikka pieni laskusuhdanne kirjoitushetkellä vallitsekin. Elementtirakentaminen on Suomessa itse asiassa niin suosittua, että ihmisten kaupunkikuvallinen käsitys ja odotusarvo viihtyisälle asumiselle on kaventunut vastaamaan vallitsevaa elementtipainotteista tarjontaa. Elementtiteknologia ja sen luomat mahdollisuudet ovat toki kehittyneet 60 vuodessa, mutta kustannussyyt sekä vakiintuneet toimintatavat ajavat hyvin samankaltaisiin toteutuksiin. Väistämättä tule mieleen Henry Fordin kuuluisa toteamus ”saat minkä värin tahansa, kunhan se on musta”.

Modulaarisessa maailmassa itse rakennemoduuli, esim. seinäelementti tai ontelolaatta on erinomainen ratkaisu. Merkittävimmät rajoitteet ovat rajapintoihin liittyvät ilmiöt. Harva kaduntallaaja päivittele kadulla kulkiessaan, miksi elementtisaumat ovat näkyvissä uudiskohteen julkisivussa tai miksi sähkösuunnittelija edelleen piirtää yhden kattovalaisinpistorasian keskelle huoneen kattoa. Lattialämmitys on kerrostaloissa edelleen luksusvaruste ja jo valmiiksi matalaa kattoa madaltaa lukuisat ilmanvaihtokotelot. Taannoin kuluttajankin raja tuli vastaan, kun media riepotteli Helsinkiin rakennetun kerrostalon ratkaisua, jossa ikkunan päälle oli veistetty minimimääräyksiäkin matalampi ilmanvaihtokanavan kotelo. Oikeudessa valitus kuitenkin kaatui.

Ikkunan päältä alkava alaslasku. Lähde HS 18.12.2023

Edellä mainitut ongelmat eivät kuitenkaan ole kategorisesti vahinkoja tai virheitä. Ne ovat modulaarisen rakentamisen ominaisuuksia ja tietoisia valintoja, joka selityksenä kelpasi oikeudessa yllä olevassakin tapauksessa. Sinänsä tehokkaasti tuotettujen rakennusten julkisivussa ja sisätiloissa tehdään ainakin kerrostalorakentamisessa paikoin rajuja kompromisseja talon funktion ja estetiikan, eli asumisen kustannuksella. Pientalot kärsivät vähemmän elementtien rajoitteista, koska esim. alaslaskuja voidaan helpommin kompensoida kerroskorkeutta säätämällä ja julkisivusta tehdä monoliittinen. Aika harva hyväksyisi elementtisaumojen jättämisen esille omakotitalossaan, mutta jostain syystä kerrostaloasuntoa ostavalle ne kelpaavat niin julkisivuissa kuin sisäkatoissa. Onneksi uusimpiin asemakaavoihin on alkanut ilmestyä vaatimus siitä, ettei elementtisaumoja saa jäädä näkyviin.

Yllä esimerkki tuotantolähtöisestä rakentamistavasta. Kuvapari uudiskohteesta ja 30 vuotta vanhasta talosta, joissa molemmissa elementtisaumat hallitsevat betonijulkisivua.

Nykyisessä uudistuotannossa hintalappu voi vaihdella isosti, mutta itse tuote on laadullisesti yllättävän homogeeninen. Toimivassa asuntomarkkinassa tulisi olla monenlaista tarjoamaa -perustalosta ultraluksukseen. Lifehoodin tavoite on olla asumisen iPhone. Haluamme luoda markkinoiden halutuimpia koteja, joissa asukaskokemus on aidosti keskiössä. Uskomme tämän onnistuvan korkean integraatioasteen kautta. Asiakaskokemus ja asiakaslähtöisyys vilahtelee tuon tuosta rakennusalankin mediassa, mutta toteutuspuolella se onkin jo aika paljon harvinaisempaa. Tavoite on kunnianhimoinen ja vaatii koko toimitusketjulta paljon. On siis entistä tärkeämpää valita oikeat kumppanit sekä tukea ja osallistaa heitä kehittämään ratkaisuja osaksi konseptiamme. Se lähtee kuuntelemisesta. Olen törmännyt lukuisiin asiakastyytyväisyyskyselyihin, mutta aika harvassa ovat samat kyselyt toimittajille. Vuoropuhelua tulee ohjata ennen kaikkea lisäarvon tuottaminen koko arvoketjuun pikemmin kuin laatustandardin minimivaatimus. Tavoitteessamme onnistuminen luo epäreilua kilpailuetua, koska tuotantolähtöisen rakentamistavan ympärille rakennetut prosessit eivät helpolla siihen taivu tai edes tavoittele.

Asuntobongaus on ainakin markkinapaikkojen selailun muodossa yleistynyt suuresti viimeisen 10 vuoden aikana. Rakennusyhtiöt kiinteistövälityskumppaneineen ovat osaltaan kehittäneet markkinointimateriaalejaan ja podcasteja kilpailemaan kasvaneesta huomiosta. Erityisesti uudisasuntopuolella markkinointimateriaali on lähes poikkeuksetta taidokkaasti tehty. Konkreettisimmat mielikuvaerot syntyvät pohjaratkaisuista ja sijainnista.

Asuminen on tunnepeliä, jossa faktat ja tunteet menevät sekaisin. Ennakkovarauksiin perustuvissa RS-hankkeissa tilanne asiakkaan näkökulmasta on erityisen haastava, kun pitäisi sähköisen aineiston avulla hahmottaa mitä on ostamassa.  Rakennustapaselosteessa varataan oikeus muuttaa lopullisia materiaalivalintoja ja havainnekuvat ovat lopulta vain taiteilijan näkemyksiä. Asiakaskokemuksen kokemusperäinen elementti muodostuukin vasta ostohetken jälkeen.  Millaisin eväin valinta sitten tehdään? Palastelenkin seuraavaksi asiakaskokemuksen osatekijöitä ja näiden merkitystä kodin valintaan ja asumiseen liittyen.

Brändikokemus

Brändillä on tärkeä rooli kuluttajan ostotottumuksissa. Taloustutkimus tutki 2023 Suomen tunnetuimpia brändejä. Tutkimukseen tuotekategorioihin ei kuitenkaan ollut edes valittu mukaan rakennusliikkeitä. Se on erityisen huomionarvoista, kun ottaa huomioon, että kansakunnan varallisuudesta suurin osa on sidottu rakennettuun ympäristöön. Onkohan rakennusteollisuus asiasta tietoinen tai osataanko tästä olla huolissaan?

Brändit eivät rakennusalalla ole verrattain arvostettuja, joka ei kuitenkaan tarkoita, etteikö rakennusyhtiön historia, vakavaraisuus tai laatumielikuva olisi keskeisiä teemoja kodinostopäätöstä tehdessä. Rakennusyhtiöt tiedostavat alaa leimaavan epäluottamuksen ja pyrkivät luomaan turvallista mielikuvaa itsestään mm. sosiaalisessa mediassa. EPSI:n laatiman raportin mukaan, ”uudiskohteen ostaneiden asiakkaiden luottamus alaa kohtaan on selvästi korkeampaa kuin väestöllä yleisesti”. Eteenpäin on siis menty ja ala on tutkitusti mainettaan parempi, ainakin tutkimukseen osallistuneiden alan suurten toimijoiden osalta.

Toisaalta brändi ei vaikuta olevan yhtä tärkeä valintakriteeri kodin hankinnassa kuin vaikkapa autokaupassa, jossa investointi on kertaluokkaa pienempi. Autokaupassa valmistaja on yhtä relevantti niin uuden kuin käytetynkin ajokin ostossa. Aika harvassa käytettyjen asuntojen asuntoilmoituksessa kuitenkaan mainitaan, kuka talon on rakentanut.  Johtopäätökseni on, ettei tuo tieto tuo asunnon ostajalle lisäarvoa. Voi jopa olla, että kohdetta myyvän välitysliikkeen brändillä on ostajalle suurempi merkitys.

Brosyyrikokemus

Brosyyrikokemus eli kokemus digitaalisen tai printtimediamarkkinoinnin luomasta mielikuvasta on keskiössä, kun houkutellaan ihmisiä asuntonäytöille tai ennakkovaraamaan suunnitteluasteella olevia kohteita. Takavuosina oli tärkeää esitteen paperin paksuus ja painomusteen laatu. Antavathan ne ensimmäisen fyysisen kokemuksen myytävästä tuotteesta. Tänä päivänä keskiössä ovat upeat visualisoinnit, jotka ovat niin todentuntuisia, että asunnon ostaja ei huomaa eroa laadukkaaseen valokuvaan. Toisaalta liian hienot virtuaalikuvat voivat myös ärsyttää, koska ne antavat liian silotellun kuvan asunnosta. Minulle hiljattain tokaistiin skeptiseen sävyyn, että ”onhan nämä hienoja tietokonekuvia, mutta miltä asunto sitten näyttää todellisuudessa”. Tässä tapauksessa osasin kertoa rouvalle, että valokuvat ovat ihan aitoja.

Mitä hienommat esitteet, sitä suurempi odotusarvo on itse tuotettakin kohtaan. Kuitenkin tuotteet ovat pääosin hyvin samanlaisia ja tulevat samanlaisista tehtaista, joten millä laatutekijöillä voidaan erottua? Asetelma ajaa markkinointiosastoja mitä mielikuvituksellisimpiin adjektiiveihin, myyntiargumentteihin ja kuvakulmiin. Visualisoinnit ovatkin alkaneet elää omaa elämäänsä ja erkaantua todellisuudesta.

Vertaisarviot ja tarinat

Yksilökeskeisessä kulttuurissamme olemme biologialtamme yhä laumaeläimiä ja muiden mielipiteillä on väliä. Asunnon laatumielikuvaa pyritään kasvattamaan vertaisarvioilla ja pidemmillä kotia tai tekijää taustoittavilla tarinoilla. Näissä korostetaan mm. helppoutta ja vähäriskisyyttä sekä tyytyväisyyttä grynderin palveluun. Google haku osasi kertoa, että kerrostalokoteja myyvät eivät juurikaan vertaisarvioita markkinoinnissaan käytä, mutta pientalopuolella se on varsin yleistä. Tarinoihin on helppo samaistua, jos se tuntuu aidolta ja koskettaa omaa tilannetta. Olisi kiinnostava tehdä tutkimus, miten asiakastyytyväisyys kehittyy vuosien saatossa ja mitä mieltä seuraava asukas kodistaan on. Uskon, että tällaisessa pidemmän aikavälin tutkimusdatassa on oivallinen erottautumisen paikka.

Vierailukokemus

Paras tapa hahmottaa kohteen laatua on vierailla kohteessa, kun se on valmis. Jos ei ole mahdollista vierailla kyseisessä kohteessa, olisi lähes yhtä mieltä avartavaa käydä jonkun toisen saman rakentajan rakentamassa kodissa kyselemässä kokemuksia; millainen on viimeistelyn taso, miten reklamaatioihin on reagoitu, millainen on rakenteiden äänieristys ja vastasivatko lämmityskulut ja yhtiövastikkeen riittävyys annettua mielikuvaa? Samalla saa kokonaiskuvan talon asuttavuudesta mm. missä pyykit kuivataan ja ovatko huonetilat riittäviä perheen askarreisiin.

Mallisisustuksilla pyritään auttamaan asiakasta hahmottamaan tilaa ja luomaan asuntoon kodikas tunnelma. Kodikkuus on aistinvarainen ja osin subjektiivinenkin tuntemus ja vaikea välittää asiakkaille digitaalisessa muodossa. Tätä lienee psykologitkin monenkirjavissa väitöskirjoissaan tutkineet, mutta kokemukseni mukaan ainakin äänimaailma, valaistus, pintojen värit ja tuntuma, talon aukotus sekä huonekorkeus ovat keskeisiä muuttujia. Kalusteilla voi sitten lisätä tunnelmaa. Monesti ihminen ei osaa tarkkaan kuvata mistä kotoisuus johtuu, mutta se on päätöksenteossa tärkeä kriteeri ja ainakin itsellä muodostuu alitajuntaan jo aulaan saapuessani.

Asumiskokemus

On paradoksaalista, että kaikkein tärkein eli itse asumiskokemus vaikuttaa vähiten ostopäätökseen, onhan koti lähes mahdoton koeasua ennen ostopäätöstä. Sellaisen palvelun voisi toki kehittää, jos usko omaan tuotteeseen on kova. Jari Parantaisen tuotteistusoppeja lainaten, ”tömäkkä takuu” voisi olla alan minimin vastakohta eli ylikompensaatio ”rahat takaisin, jos et vuoden asumisen jälkeen ole tyytyväinen”. Rakennusyhtiön on uskottava itseensä tai varauduttava kaivamaan kuvetta ja myymään asunto käytettynä eteenpäin. Tyytyväinen asukas ei toisaalta kodistaan hevillä luovu.

Laatukokemus

Ei ole olemassa laatua ilman kriteeristöä mitä vasten verrataan. On osattava erottaa toisistaan kaksi eri asiaa; käytän sanoja laatu ja taso. Perustason lattialaminaatti voidaan asentaa laadukkaasti tai tasokas kalanruotoparketti asentaa heikkolaatuisesti. On tärkeä ymmärtää mitä tasoa ja mitä laatua rakennusliike tavoittelee. Kokemukseni mukaan valtaosa toimijoista pyrkii tekemään bulkkitasoa laadukkaasti ja EPSI:n suuriyrityksiä vertailleen tutkimuksen mukaan tavoitteet varsin hyvin myös toteutuvat. Olisipa kiinnostavaa nähdä vertailu pientalokohteita rakentavista yrityksistä. On myös huomioitava, että jo yksin viranomaisvaatimukset ovat kasvaneet viimeisten vuosikymmenten aikana huimasti, joten bulkkitalokin täyttä valtavan määrän kriteerejä, joita asukas ei ikinä tule edes miettineeksi.

Korkeatasoisia laadukkaasti rakennettuja koteja harva rakennusyhtiö todellisuudessa tekee ja tähän on useita syitä. Yksi haaste on, että toimialalla bulkkitaso ja tälle tavanomaisen toteutuksen laatu määrittelee sen, mitä markkinoilla laajasti saatava työvoima osaa tehdä ilman äärimmäisiä ponnistuksia ja valvontaa.  Taso- ja laatunosto on haastavaa perustella taloudellisilla näkökulmilla, kun jopa arvokkailla alueilla bulkin tekeminen on kannattavampaa kuin asumisen arvon maksimointi. Seuraavassa osiossa perustelen väittämää.

Sijainti, Sijainti, Sijainti

Tärkein yksittäinen valintakriteeri on sijainti. Valtaosa ihmisistä muuttaa tutun alueen sisällä eikä aluevalintaan liity siten riskiä. Ihmiset ovat erityisesti perheasunnoissa sijaintiuskollisia. Tutusta ja turvallisesta sijainnista ollaan valmiita maksamaan preemio tai tehdään herkästi kompromisseja mielummin laadun tai asunnon koon kuin sijainnin suhteen. Vaakakupissa painaa monta tuttua sijaintiin sidottua asiaa kuten muodostuneet arjen rutiinit, lasten tarhat ja koulut, lasten kautta tulleet lähialueen tutut, harrastukset jne. Jos asunnot ovat keskenään hyvin samanlaisia ja tasoon liittyviä tai laadullisia eroavaisuuksia on vaikea löytää, muodostuu kodin valinnassa sijainnista entistä dominoivampi päätöksentekokriteeri. Toisaalta juuri asuntojen tason ja laadullisen homogeenisyyden takia muutama selkeä erottautumistekijä voi sijainnin lisäksi tehdä ratkaisevan eron. Nyt trendaavia erottautumistekijöitä ovat mm. ”oma tontti”, ”design keittiö”, ”maalämpö”, ”spa”, ”huolettomuus” ja ”isot ikkunat”.  Kun kaikki tämä yritetään sulloa yhä pienempiin neliöihin ja joustamattomiin budjetteihin uhkaa syntyä aika hassujakin ratkaisuja, joita riippumattomat arkkitehdit ja kaupunkisuunnittelijat mediassa sitten kauhistelevat. Tilastollinen tosiasia kuitenkin on, että näitä rakennetaan koska ne menevät kaupaksi. Hyville sijainneille ei välttämättä kannata tehdä korkeatasoisia asuntoja, koska perustaso- ja laatukin myy neliöhinnan määräytyessä ympäröivän asuntokannan- ja markkinan mukaan.

Olen lähes koko elämäni eli yli 40 vuotta asunut Suur-Kauklahden alueella ja seurannut alueen kiihtyvää kehitystä, jolle ei näy loppua. Alueeseen erikoistuneena kiinteistövälittäjänä koen, että vetovoimatekijöitä on tarkasteltava useista eri näkökulmista, joka parhaiten selittää alueen kasvua alueen ulkopuolelta muuttoa harkitsevalle lukijalle.

Kauklahdella on rikas historia ja keskeinen asema Espoon ja koko PK-seudun kehityksessä. Harva tietää, että aika moni tiilitalo Helsingin keskustassa on rakennettu Kauklahdessa tehdyistä tiilistä. Jopa paikallisille on välillä yllätys, kuinka monta huvilaa ja kartanoa alueella on, joiden juuret ulottuvat aina Kustaa Vaasan aikaan 1500 -luvulle saakka. Espoon muista urbaaneista keskuksista poiketen Kauklahti on säilyttänyt elinvoimaisen kylämäisen yhteisön ja alueelle on rakennettu pientalovaltaista ihmisen kokoista asutusta. Historiallisista syistä, alueella on paljon vanhoja rakennuksia, mutkaisia teitä ja suuria puutarhatontteja.

Kauklahden alueelta löytyy myös monta vetovoimatekijää, jotka useimmista muista kaupunkikeskuksista puuttuu: Alueella on merenlahtea, joki, luonnonsuojelualue, maalaismaisemaa sekä pääsy keskuspuistoon. Monipuolista harrastamista helpottaa mm. oma golf-kenttä, 3 urheilukenttää, jalkapallohalli, ratsastustalli sekä useat ulkovoimistelupaikat. Alueella on myös pienteollisuusalue, joka tarjoaa työpaikkoja mm. Lumenen tehdas.

Turvallinen alue yhdessä kasvavaien palveluiden ja liikenneyhteyksien kanssa houkuttelee alueelle mm. perhettä perustavia nuoria aikuisia. Yhden paluumuuttajan, Ninnan tarinan voi lukea täältä. Muuttoliikettä voimisti 2006 asuntomessut ja toinen aalto oli 2020-2021, kun ihmiset halusivat korona -pandemian aikaan asua väljemmin ja panostaa asumisessa laatuun. Merkittävä tekijä on ollut myös se, että Kauklahden voimakas rakentaminen on uudistanut asuntokantaa ja alueella on tarjolla suhteellisen edullisia neliöitä verrattuna hyvämaineisiin lähiöihin Helsingissä. Moni minunkin asiakkaistani on valinnut muuttaa moderniin omakotitaloon Kauklahdessa, kun lisähuone Töölössä on käynyt liian kalliiksi. Neliöhinnat ovat kuitenkin uudisrakentamisen myötä ollut tasaisessa kasvussa ja on jo ohittanut koko Espoon alueella tehtyjen asuntokauppojen keskimääräisen neliöhinnan.

Espoo on kaavoittanut aluetta ja luonut edellytyksiä alueen hallitulle kehitykselle. Espoon tonttiarvonnoissa 2020 -luvulla arvotuista omakotitonteista jopa 59% sijaitsi Suur-Kauklahden alueella. Koska alue on Suomenkin mittakaavassa yksi vetovoimaisimmista alueista alkaa monella PK-seudulla olla tuttu tai ainakin tutun tuttu, joka jo asuu alueella ja suositus madaltaa kynnystä liittyä joukkoon. Toisaalta voimakkaan, erityisesti korkeakoulutetuista nuorista aikuisista koostuvan muuttoliikkeen ansiosta alueella on luonnostaan sosiaalinen tarve rakentaa yhteisöä. Valtaosa muodostaakin elinikäisiä ystävyyssuhteita naapureiden, harrastusten tai koulujen kautta juurtuen alueelle kuin itsestään.

Kauklahden myönteinen kehitys tulee jatkumaan, kun kaupungistumisen megatrendi houkuttelee asukkaita Espooseen ja näistä moni pientalovaltaisesta asumisesta kiinnostunut päätyy Kauklahteen. Kaupunkirata integroi Kauklahden entistä tiiviimmin muihin keskittymiin ja radanvarren kaavoitus etunenässä Lasihytin kaava 4000 uudelle asukkaalle luo kasvupotentiaalia ja houkuttelee lisää palveluita. Myös KEHÄ III:sta suunnitellaan nelikaistaiseksi Kauklahteen saakka. Toisaalta mm. Mustalahden alue Espoonlahdella tulee kaavoituksen edetessä tarjoamaan lisää upeita rantamaisemia pientaloasumiseen. Kehä III:n pohjoispuoli on lähes hyödyntämätön alue, joka pidemmällä aikavälillä tarjoaa jatkuvan kasvun suunnan.

Olkaamme rehellisiä. Rakennusteollisuus on konservatiivinen toimiala. Ei vähiten siksi, että se on niin säänneltyä. Kun yritetään tehdä erilaista tai pykälää fiinimpää kuin valtavirta, täytyy valmistautua uimaan vastavirtaan. Miksi? Pohdin vastausta purkamalla teemaa eri osatekijöihin ja lopuksi kerron elävän esimerkin millä uintityylillä Lifehoodin ensimmäisessä kohteessaan pääsi vastarannalle ylävirtaan eikä alavirtaan monien muiden kaveriksi.

Lainsäädäntö

Virkamiehet ovat aikojen saatossa kehittäneet lainsäädäntöä ja määräyksiä, jotka ovat hyvää tarkoittavia. Samalla ne kasvattavat sääntöviidakkoa ja vaatimustasoa, joka näkyy rakentajalla hintojen nousuna. Pakottava lainsäädäntö on sikäli ymmärrettävää, että asuntoihin sidotaan merkittävä osa kansakunnan varallisuudesta eikä jokaisella kodin ostajalla ole edellytyksiä tehdä ammattimaista arviota ostokohteen laadusta. Vastakohta tälle olisi mahdollistava lainsäädäntö, jossa viime kädessä vastuu on ostajalla. Voisiko valtaosa nykyisistä pakottavista määräyksistä toteutua markkinoiden ehdoilla, eli yhteiskunnalliset tavoitteet toteutuvat siksi, että riittävän laadukas rakentaminen on kannattavaa liiketoimintaa? Se lienee toiveajattelua, mutta jos jokaisen määräyksen kohdalla kysyy samaa, niin ehkä sääntelyä voisi ainakin piirun verran purkaa. Kuitenkin erityisesti muunneltavuus ja elinkaari -määräyksiä vyöryy kohti ja hyvää tarkoittaville määräyksille ja niiden toteuttamiselle täytyy löytyä maksaja. Jos pienen kansakuntamme tuottavuus ei ole kasvanut sitten vuoden 2008, niin mistä se raha otetaan? Taloja ei rakenneta, ellei se ole kannattavaa liiketoimintaa, joten kuluttajallehan lasku siirtyy. Kun kuluttajien ostovoima ei kasva samassa suhteessa, joutuvat he tyytymään pienempään, halvempaan alueeseen tai entistä heikompaan laatuun. Näin yhteiskunnallisesti parempaan laatuun tähtäävä määräys itse asiassa laskee asiakkaan asumiskokemusta ja ohjaa rakentamista kohti alati kasvavaa lainsäädännöllistä minimitasoa.

Hankesuunnittelu ja tuotekehitys

Uuden kehittäminen lähtee Suomessa tyypillisesti liikkeelle ongelman ratkaisemisesta. Se voi myös lähteä olevan tai tulevan tarpeen identifioimisesta ilman sen suurempaa tunnistettua ongelmaa. Naapurimaassa tai ison meren takana on tyypillisesti osattu monella saralla tunnistaa tai luoda ihan uusia tarpeita erityisesti kuluttajamarkkinassa ja voisimme Suomessa kehittyä siinä paremmiksi. Rakennusalalla T&K panostukset ovat vaatimattomia puhumattakaan rakennusten elinkaaripalveluista, joten muut toimijat poimivat hedelmät. Luulisi, että talon rakentanut yhtiö osaa parhaiten myös isännöidä ja huoltaa rakennuksen tai tehdä avaimet käteen palveluna asunnon lisävarustelua mietityn konseptin mukaisesti. Elinkaarisopimuksia on toki julkisella puolella tehty mm. kouluihin ja olisi mielenkiintoista nähdä konseptin laajenevan myös asuntotuotannon puolelle. Näin syntyisi paljon pidempikestoisia asiakassuhteita, aitoa oppimista ja kestäviä valintoja. Aiheesta on kirjoitettu mielenkiintoinen opinnäytetyökin.

Pysähdytään hetki pohtimaan voiko pakottavan lainsäädännön vaatima muuntojoustavuus olla myös uutta asiakasarvoa luovaa liiketoimintaa. Rakennetussa ympäristössä muutokset ovat hitaita, sillä asuntokanta uusiutuu vain joitakin prosentteja vuodessa. Asukkaiden tarpeet ehtivät kuitenkin muuttua moneen otteeseen rakennuksen elinkaaren aikana. Kannattaisikin uhrata vähän aikaa sen pohdintaan, mitä toinen, kolmas ja kymmenes asukas voisi asunnoltaan haluta. Muuntojoustavuusvaatimukset tähtäävätkin käsittääkseni tähän olkoonkin, että toimistorakennuksissa vaatimukset ovat perustellumpia ja helpompi toteuttaa, kun mm. osastoivia seiniä on vähemmän.

Voiko edes teoriassa olla hyvää bisnestä integroida muuntojoustavia ratkaisuja kovan rahan asuntotuotantoon, kun rahan maksaa se ensimmäinen asiakas? Nyt taloyhtiöiden arvoa määrittää lähinnä sijainti. Entä jos sen uudis- ja jälkimarkkina-arvoa määrittäisi se, kuka yhtiötä isännöi tai kuka rakennuksen on rakentanut tai suunnitellut? Voisiko muuntojoustavasta asunnosta saada verrokkeja paremman markkinahinnan, kun seuraavalle asiakkaalle on mahdollista päivittää, yhdistellä tai muunnella asuntoja ennalta mietityn konseptin rajoissa? Ainakin itse maksaisin varauksesta preemion.

Väistämättä tulee mieleen idealistinen ajatus siitä, miten hienoa olisikaan, että nyt tyhjinä seisovat putkiyksiöt voisi muuntaa äkillisen kysyntäromahduksen vuoksi kipeämmin kaivatuiksi perheasunnoiksi. Muutos voisi olla halvempaa, kuin seisottaa niitä tyhjillään, mutta muuntojoustavuusvalmius maksaa ja tekee koko hommasta järjetöntä – kunnes joku keksii siihenkin ratkaisun.

Kun visio on kristallisoitu ja kehitettävän konseptin liiketaloudellista mielekkyyttä tutkittu on syytä tehdä mahdollisimman laaja-alaista markkinatutkimusta. Eihän kannata kehittää sellaista, jolle ei ole kysyntää. Edelliseen esimerkkiini viitaten pitäisi myös pystyä haastattelemaan asiakkaan asiakasta ja mielummin tulevaisuudessa. Tulevaisuudentutkijoilla onkin kädet täynnä töitä, kun eri skenaarioita laaditaan ja väärässä oleminen on ihan okei. Oikea unelmaduuni! Seuraavaksi on tehtävä prototyyppi, jolla voisi mahdollisimman pienellä vaivalla tutkia markkinan reaktiota. Rakennusalalla talon kokoinen proto on aika arvokas ja hidas tuote testata, joka selittänee alan suhteellisen tahmeaa kehitysvauhtia.

Vanhat laskentapohjat eivät kuitenkaan välttämättä palvele uuden tekemistä, joten kannattavuuslaskelmia tulisi suhtautua kriittisesti. Samalla kannatta miettiä onko olemassa oleva arvoketju sopivin mahdollinen toteuttamaan hanke. Esimerkiksi, jos asuntojen laatutasoa nostetaan, osaako oman talon myyjät tai ulkoistettu välityskumppani myydä kehitettyä lisäarvoa?

Suunnittelu

Suunnittelu on iteratiivista ja sitä johtaa pääsuunnittelija – ainakin teoriassa. Vakiintunut käytäntö on, että arkkitehti toimii myös pääsuunnittelijana. Se on tavallaan järkevää, koska arkkitehdilla on hyvä yleiskäsitys hankkeen tavoitteista ja rajoitteista. Hyvä pääsuunnittelu vaatii jämäkkää projektijohtamista ja laaja-alaista osaamista mm. talotekniikasta. Arkkitehdit ovat luovuuden ammattilaisia ja harvemmin samaan henkilöön kiteytyy edellä mainitut vahvuudet. Ja vaikka näin olisikin, heille ei makseta pääsuunnittelijan tehtävästä tarpeeksi, jotta se tulisi tehtyä minimitasoa paremmin. Kun haluaa tehdä jotain tavallisuudesta poikkeavaa, korostuu pääsuunnittelijan sekä hankekehittäjän roolit, joiden välinen työnjako ja viestintävastuut on oltava selkeitä. Kun yhtälöön lisätään hankkeen aikataulupaine, on suuri houkutus mennä virran mukana minimin mukaan, joka sekin voi olla annetuilla resursseilla työlästä.

Suunnittelu on pilalle kilpailtua, eikä halvemmalla hinnalla saa muuta kuin minimin. Kun riittävän kauan tekee minimiä, on se tekijöille puuduttavaa ja vaikuttaa ainakin työnantaja- sekä laatumielikuvaan.  Sama pätee urakointiin. Surullinen esimerkki on, kun eräs sähköurakoitsija kertoi saaneensa isolta rakennusliikkeeltä kyselyn kerrostalon sähköurakasta, jossa vahingossa viestikentässä oli näkyvissä yli 100 muuta toimijaa. Halvin voitti ja loppu on historiaa.

Jos toimijat virittävät koneistonsa toisaalta ostamaan ja toisaalta tuottamaan halpaa hintaa ja laatuminimiä, tällä viululla saa aikaiseksi Stradivariuksen kaltaisia sävelmiä. Jos rahaa eli aikaa ei varata iteratiiviselle suunnittelulle, saati pääsuunnittelijan koordinointiin, ei suunnitelmia voida sovittaa yhteen, vaikka kuinka olisi BIM -tuotemalliteknologiaa käytettävissä. Tällaisessa toimintaympäristössä uuden kehittämiselle ei ole edellytyksiä vaan päädytään tekemään samaa kuin aina. Onnistuneen tuotekehityshankkeen läpiviemiseksi tarvitaan toimitusketjun jakama visio, konkreettiset tavoitteet ja realistiset resurssit toteuttaa se. Tärkeimmät resursseista ovat tietysti ihmiset. Suunnittelija on omassa lapsellisessa mielessäni uuden luojia, joten lähtökohta uuden kehittämiselle pitäisi olla hyvä. Reaalimaailmassa suunnittelija liian usein kopioi vanhaa vuodesta toiseen. Kun sitten pyritään luoman jotain uutta, on mielenmaisema väärässä asennossa. Totta kai vapaita mieliäkin on, mutta koko toimialan mittapuulla saisi olla enemmänkin, jotta se veisi voimallisesti alaa eteenpäin.

Rakentaminen

Rakentaminen on ainakin Suomessa pitkälle erikoistuneista urakoitsijoista ja urakkarajoista koostuva palapeli. Se lienee tilastojen valossa tehokkain tapa rakentaa ainakin isoja rakennuksia. Tehokkuuden teorian näkökulmasta sen pitäisikin olla sitä, koska kaikki voivat olla omien alojensa huippuja ja jokainen työvaihe tehdään parhailla menetelmillä, työvälineillä ja osaamisella. Lisää sitä sitten, eikö niin?

Todellisuus on liian usein se, että osaavin työvoima ei hakeudu toimialalle ja rakennusala saa tyytyä siihen mitä jäljelle jää. Rakentamisen ammattilaisilla ei ole samaa brändiä kuin vuosikymmeniä sitten ja huipputaitojen hiomisen sijaan valitettavan usein energia kuluu elämän perusasioiden hallintaan. Ulkomaisen työvoiman osuus on suuri ja kulttuurien yhteensovittaminen haastavaa. Kokemukseni mukaan eri kansallisuuksilla on omat piirteensä. Joillain on kova työmoraali, mutta harva heistäkään osaa vastata kysymykseen ”Miksi?”. Miksi kukin työvaihe tehdään ja miten se liittyy kokonaisuuteen. Missä voi soveltaa ja missä se on haitaksi tai jopa vaarallista. Monesti tyydytään tasoon, jossa osataan vastata kysymykseen ”miten”, sillä se on minimi mitä voidaan toistaa ilman suuria kognitiivisia ponnisteluja.  ”Miksi” kysyjät ovat organisaatiolle arvokkaita, koska heillä on kyky kehittää ja toteuttaa uutta. Todellisuudessa liian monelle ajan kuluminen ja seuraavaan palkkapäivään selviäminen on tärkeämpää kuin tulosten saati kehityksen syntyminen. Media on täynnä tosielämän esimerkkejä tähän liittyen, joten en mene sen syvemmälle. Jos tällaisista palasista rakentaa palapelin, onko lopputulos tehokkain mahdollinen? Tuntuu absurdilta, että vaatimukset kasvavat toisessa päässä ja toisessa päässä perälauta vuotaa. En edes yritä esittää vedenpitävää ratkaisua toimialaan liittyvää ongelmavyyhtiä, mutta valvonnan lisääminen se ei ole. Sparraava johtaja on aika paljon mukavampi kuin kyttäävä kellokalle. 

Pienen hyvämaineisen yrityksen on helpompi houkutella sisäisesti motivoituneita ja siten jatkuvaan ammatilliseen kehittymiseen pyrkiviä työntekijöitä. Niitä voidaan houkutella ja pitää kiinni tarjoamalla kiinnostavaa tekemistä ja kilpailukykyinen palkka. Jos yritys sitten kasvaa, tulee vastaavan henkilöstön palkkaamisesta vaikeaa. Vaikka HR -asiantuntijat tekisivät mitä, muuttuu organisaatio kasvun myötä normaalijakauman mukaiseksi. Iso kone tarvitsee isoja työmaita ja kaikille ei ole tarjolla hyviä hommia.  Yläpäästä alkaa tapahtua vuotoa ja kannattavuus heikkenee. Minua viisaammat ovat kertoneet, että maaginen liikevaihdon raja on rakentamisen toimialalla jossain 10-25 Meur välillä, jonka jälkeen skaalautuminen tapahtuu tuloksen kustannuksella ja konkurssin uhka on suuri. Jos tästä kuopasta päästään jatkamaan ja palkataan ammattijohtaja perustajan tilalle jne, on taas tilastojen valossa tiedossa kasvua edelleen kannattavuuden kustannuksella.

Vierailin 2010-luvulla useasti Pohjois-Italiassa ja Espanjan hyvinvoinnin kehdossa Baskimaassa tutustumassa paikalliseen valimo- ja takomoteollisuuteen. Siellä yritykset ovat 10-100 hengen kokoisia ja pitkälle erikoistuneita sekä verkottuneita, jonka varaan hyvinvointi on vuosikausia perustunut. Yritykset pyrkivät toki kasvamaan, mutta yritykset pitäytyvät omassa ydinosaamisessaan ja kasvu tarkoitti, että jokainen arvoverkossa mukana oleva naapurifirma saisi oman palansa kakusta. Työntekijät ovat todella ylpeitä osaamisestaan ja he ovat vuoristokylien arvostettuja yhteisön jäseniä.

Hankinta

Olin kerran eri alojen ostajille suunnatussa koulutuksessa, jossa rautaisista hankinnan ammattilaisista alle kolmasosa nosti kätensä, kun kysyttiin, kuinka moni on joskus osallistunut yhteiseen kehityshakkeeseen toimittajan kanssa.  Kustannuksia pitäisi saada alas, mutta itse koulutuskin tarjosi lähinnä kikkoja neuvottelutaitoihin sen sijaan että opittaisiin johtamaan yhteisiä kehityshankkeita, joiden tuloksena syntyisi todellista lisäarvoa ja jakovaraa. Tunnetilani oli lähinnä surullinen.

Sitä saa mitä tilaa. Jos ostat hintaa, saat halvan hinnan. Jos ostat laatua, saat sitä. Jos saat toimittajan sisäistämään mihin olet menossa ja tukemaan sinua siinä, saat kumppanin. Osataksesi kertoa matkan suunnan ja tarkoituksen, täytyy tietää ensin mihin edustamasi yhtiö on menossa. Usein ostajat istuvat organisaatioissaan ulkokehällä eikä hankinnalla ole isommissa yhtiöissä edes edustusta johtoryhmässä, jossa firman tulevaisuutta pohditaan. Google -hakuharjoite osasi kertoa, että rakennusala ei tässä poikkea muista.

Olen lukuisat kerrat kuullut, miten toimittajia sätitään milloin mistäkin, mutta erityisesti ostajan tulee aina ongelmatilanteessa katsoa peiliin. Ostajan bonukset tulevat usein säästöistä eikä toimittajayhteistyön tuloksena syntyneestä lisäarvosta. Hintaa ostettaessa riskit kasvavat, mutta riskin realisoituminen ei iske ostajan bonuksiin yhtä pahasti kuin tinkimällä saavutetut säästöt. Sitoutuminen todelliseen win-win -yhteistyöhön on monella toimialalla vaikeaa eikä se sovellu projektiluonteisen rakennusliiketoiminnan kaavoihin ilman vastavirtaan uimista. Onneksi jokaiseen altaaseen mahtuu myös hyviä uimareita.

Rakennusalalla organisaation oma arvontuotto suhteessa ulkoistettuihin toimintoihin eli ostoihin on ehkä luokkaa 5-20%. Eli oston kautta virtaa jopa 95% yhtiön arvontuotosta. Voisiko kehitysideoistakin 95% tulla ulkoa? Miten näiden ideoiden virtaa vahvistetaan, analysoidaan ja hyödynnetään? Tämäkin on johtamiskysymys ja näen siinä suuren potentiaalin. Alan pitäisi vain kollektiivisesti panostaa kumppanuuksiin ja antaa kiitosta (kyllä, myös euroja) kehitystyön hedelmistä. Ehkä toimittajakin uskaltaisi panostaa enemmän T&K euroja, joka toimialalla on perinteisesti hyvinkin maltillinen. Hiukan kärjistäen kansakunnan tasolla ilmaistuna: käytämme vähiten rahaa sen palvelun kehittämiseen minkä ostamiseen kulutamme eniten rahaa!

Miten Lifehood Homes onnistui uimaan ylävirtaan?

Kokemukseni mukaan turvallisin tapa rakentaa liiketoimintaa on tehdä suurin piirtein samaa mitä muutkin. Näin alussa oli tarkoituksin, mutta perustajien arvomaailma ei antanut periksi. Rima asetettiin korkealle ja tiesimme, ettei tavoitteita saavuteta kivuitta. Takana on elämäni rankin vuosi pitkiä päiviä työmaalla ja toimistossa sekä juurikin vastavirtaan uimista. Olisi sankarillisen helppoa vastata, että matka taittui tahdonvoimalla, mutta se ei kerro kaikkea.

Ollakseni rehellinen, tekisin monta pientä asiaa toisin. Vaatisin mm. suunnittelijoilta vielä enemmän yksityiskohtaisuutta, tekisin enemmän ja parempia urakkasopimuksia, valvoisin kassavirtaa tarkemmin, suunnittelisin tarkemmin työjärjestystä, tekisin parempia työohjeita ja käyttäisin enemmän aikaa kumppaneiden valintaan. Isossa kuvassa projekti kuitenkin onnistui ja se täyttää asetetut laadulliset tavoitteet. Kirjoitushetkellä asunnot ovat juuri laitettu markkinan arvioitavaksi, joten koko yritysidean kannattavuus on vielä koeponnistettavana. Tässä markkinatilanteessa onnistuminen antaa hyvät edellytykset jatkoon.

Suunnitteluvaiheessa piti osata haastaa suunnittelijoita, sillä suuri osa talotekniikasta upotettiin runkoon ja moni ratkaisuista oli normaalista poikkeavaa, kuten eräs urakoitsija totesi ”yksi erikoisimmista hankkeista, jossa olen ollut mukana”.  Suunnitelmien yhteensovittaminen on todella vaativaa, jos toimitaan uuden äärellä. Toisaalta on osattava vaatia ja kyseenalaista ja toisaalta ymmärtää, milloin ihan oikeasti haettu ratkaisu ei ole järkevä toteuttaa. Aiemmasta hartiapankkirakentamiskokemuksesta oli suuri hyöty, kun piti osata arvioida sekä suunnittelussa että toteutuksessa, onko tavoittelemamme ratkaisun esteenä fysiikan laki, alan tapa, laiskuus, osaamattomuus tai riittämätön ohjeistus.

Korkean integraatioasteen paikallavalutalosta valtaosa konseptista kehitettiin vuoden ajan ennen rakentamista, koska kaikki olennaiset asiat piti tietää jo runkovaiheessa. Työkuvat ovat osin merkittävästi yksityiskohtaisempia, kuin perinteisissä rakennushankkeissa ja työmaalla ratkaistavaksi jääneitä asioita onnistuttiin minimoimaan varsin hyvin. Tekemisen haastetta lisäsi vaadittava mittatarkkuus ja pintojen laatu, kun moni rakenne ja pinta jää näkyville. Betonirakentamisen tarkkuus on suuruusluokkaa +/- 10mm, kun rakenteisiin upotettavien detaljien sovitteet ovat suuruusluokkaa 0,5mm! Integroimmekin suuren määrän 3D -tulosteita rakenteisiin, joilla saavutettiin viimeistelty lopputulos.

Jatkossa meidän on viestittävä kumppaneille entistä selkeämmin tavoitteet ja se, miten heidän osuutensa vaikuttaa lopputulokseen. Koska koti tyypillisesti ostetaan tunteella, on tekemisen laatumittaristonkin heijasteltava tätä.  Ideaalimaailmassa paras mittari lopputuloksen onnistumiselle saattaakin olla kodikkuuden tunne, koska se muodostetaan ensimmäisten sekuntien aikana. Tämä onkin jo ihan oman bloginsa kokoinen aihe!

Tyhmä kysymys…vai onko? Kun Lifehoodilla suunnittelimme ajatonta taloa, oli huomioitava monta tarvetta ja toisaalta hylättävä monta trendikästä ratkaisua, joka eivät luultavasti tulisi kestämään aikaa. Kun suunnitellaan ”ikuisia” taloja, on haastavaa arvioida mitä tarpeita talon tulee elinkaarensa aikana täyttää, sillä maailma muuttuu nopeasti. Tästä syntyi myös laajempi pohdinta koko Suomessa olevan ja tulevan rakennuskantamme näkökulmasta.

Entisaikaan taloja rakennettiin Suomessa tiettyyn tarpeeseen ja usein tietyille ryhmille: Kauppiaille, tehdastyöläisille, evakoille tms. Ei silloin rakentamista ohjannut talon päästöt, sosiaaliset vaikutukset, muuntojoustavuus tai asukkaiden yksilölliset tarpeet. Rakentaminen on ollut pitkälti tuotantolähtöistä – ja on sitä yhä. Rakennuskanta uudistuu todella hitaasti, vain 1-2% vuodessa, kun taas teknologia ja demografia muuttuu kertaluokkaa nopeammin. Moni kaupungin laitamilla 100 vuotta sitten muurattu työläiskortteli on nykyistä hienosto- tai vähintään hipsteraluetta keskustan tuntumassa. Kun kasvukeskusten vetovoimaisin vyöhyke yhä kasvaa ja ulottuu nykyisiin elementtitalolähiöihin, tuleeko niistäkin taloista ylemmän keskiluokan päiväunien kohde? Ja jos tulee, niin onko kaavoittaja tai rakentaja 60 vuotta sitten osannut varautua näihin muuttuviin tarpeisiin? Paljonko resursseja näiden talojen purkaminen tai muuttaminen uusia tarpeita vastaavaksi vie pois muusta tuottavasta tekemisestä ja olisiko tarpeita edes voinut aavistella etukäteen? Miten ja kenelle talot sitten pitäisi rakentaa, jotta rakennettu ympäristö palvelisi yhteiskunnallisesti mahdollisimman hyvin koko elinkaarensa ajan? Kenellä on vastuu ja miten tällaisesta ennakoinnista tehdään hyvää bisnestä? Liuta kysymyksiä, josta lienee tehty väitöskirja, jos toinenkin.

Olen kuullut asemakaava-arkkitehtien olevan aika kunnianhimoistakin sakkia. He pyrkivät riippumattomasti pohtimaan asuinalueiden rakennuskantaa monelta kantilta ja pitkällä aikavälillä. Heitä kiinnostaa miten kaava ja sen sallimissa rajoissa rakennettava ympäristö palvelee ja houkuttelee erilaisia asukkaita, palveluntarjoajia ja julkisia palveluita. Tilastodataan ja tutkimuksiin nojaten ennustetaan, minkälainen sosioekonominen alue siitä muodostuu ja ehkä kunnan kannalta, miten houkutellaan alueelle hyviä veronmaksajia. Lisäksi sen tulisi integroitua luontoon, olemassa olevaan infraan ja ympäristöön, sekä olla kaupunkikuvallisesti kiinnostava omaleimainen kokonaisuus. Maanomistajat asettavat omia toiveitaan. Aikamoinen pähkinä purtavaksi! Välillä käykin niin, että kaavaa on muutettava, kun markkina ei haluakaan samaa kuin kaavoittaja ajatteli eikä alue kehity suotuisasti. Hyvänä esimerkkinä Espoon Suurpelto, jonne Nokian alamäen myötä ei tarvittukaan tätä varten kaavoitettua toimitilaa.

Omakohtainen esimerkki kaavoituksen päivitystarpeesta on Lifehoodin ensimmäisestä hankkeesta. 80-luvulta peräisin olevassa kaavassa vaaditaan, että 1/6 kerrosalasta on varastoa. Kun asunnon neliöhinta on +6000 EUR, niin varastot tulevat niin arvokkaaksi, ettei vaatimus ole enää järkevä. Maan- ja asuntojen hintojen nousu onkin johtanut kukoistavaan varastointiliiketoimintaan, joka täyttää cityihmisten varastoinnin tarpeet.

Kun kaavasta vihdoin tulee lainvoimainen, alkavat asuntotuotantoa suunnittelevat tahot miettiä paljon suppeammin omasta näkökulmastaan omia hankkeitaan. Siinä herkästi käy niin, että kaavoittajan minimivaatimus on rakentajan maksimisuoritus ja todellisuus ei vastaa havainnekuvaa tai muuta yhteiskunnallista päämäärää. Rakentaja arvioi onnistumistaan seuraavassa tilinpäätöksessä. Kaavoittaja voi arvioida onnistumistaan 50 tai 100 vuoden päästä, kun infra ja rakennuskanta on valmis ja istutukset kasvaneet täyteen loistoonsa. Toki siinä matkan varrella voi kaikki osapuolet seurata montaa muuttujaa, josta voi ottaa opiksi.

Vuokratalot ovat laatutaloja

Vuokrataloja rakennetaan puhtaasti vuokraustarkoitukseen ja joidenkin toimijoiden liiketoimintamallissa talot menevät jonkun vuosikymmenen päästä, ennen isompia peruskorjauksia myyntiin. Ostajia voivat sitten olla sijoittajat, jotka jatkavat vuokraustoimintaa tai palauttavat asunnot As Oy -muotoisiksi omistusasunnoiksi. Asiakkaita ovat siten se ensimmäinen, mutta myös seuraava ja sitä seuraava vuokralainen ja mahdollisesti myöhemmin omistusasujat.

Rakennetaanko talo silloin vuokralaisten tarpeita silmällä pitäen vai pitäisikö kiinteistömuotoisen rakennuksen seuraavan omistajan tarpeetkin huomioida? Vuokratalo kalskahtaa monelle omistusasujalle laatutasoltaan alhaisemmalta asumistuotteelta. Moni ominaisuus kuten julkisivu ja varustelu voivatkin olla heikompilaatuisia kuin myyntiin menevissä taloissa. Käsitykseni mukaan vuokrataloissa pinnat ja kalusteet kuitenkin valitaan siten, että ne kestävät kovaa kulutusta mieluiten peruskorjaukseen asti. Fiksut ihmiset ovat osanneet laskea kokonaiskustannuksia. Materiaalit voivatkin olla kestoiältään laadukkaampia kuin omistusasunnoissa! Kokemukseni mukaan valtaosa tämän päivän kerrostalojen uudistuotannosta ei varustella visuaalisesti tai laadullisesti kovin korkeatasoisilla materiaaleilla varsinkaan keittiöiden osalta, joten ero vuokrataloon ei ole selvä – ainakaan omistusasuntojen eduksi.

Kovan rahan kerrostalot ja pientalot

Rakennusyhtiöt rakentavat sitä mikä menee kaupaksi. Onko siis rakennusyhtiöstä tai asiakkaasta johtuvaa, että kerrostalojen putkiyksiöt olivat aina korkojen nousuun saakka vetonaula tai monen pientalon ikkunoista avautuu esteetön näkymä naapurin keittiöön? Monelle omistusasujalle, sijoittajille ja vuokralaiselle vaikuttaa riittävän hyvä sijainti ja se että asunnot ovat uusia.  Ennustan, että tämä vaatimustaso nousee tulevaisuudessa, kun maailmaa nähneet nuoret ja vanhemmatkin ikäpolvet tekevät asumisvalintojaan. Ehkä kohonnut korkotaso tekee myös sen, että ihan mikä tahansa laatutaso ei jatkossa enää ostajille kelpaa.

Kun vuokratalon omistajaa kiinnostaa rakennuksen ja asuntojen toimivuus ainakin ensimmäiseen peruskorjaukseen sakka, on myyntiin menevässä tuotannossa tähtäin hallinnan luovutuksessa tai ehkä 2-vuotistarkastuksessa. Toimitilapuolella ympäristösertifikaatit ja elinkaariajattelu on viety jo varsin pitkälle. Asuntorakentamisessa markkinaehtoinen motiivi miettiä toisen, kolmannen tai kymmenennen asukkaan tarpeita puuttuu. En ole huomannut, että esimerkiksi maineasiat ohjaisivat pitkäjänteisempään ajatteluun siten, että jokainen rakennettu talo toimisi käyntikorttina ja referenssinä seuraaville. Olen arvellut syyksi sen, että brändi ei ole rakentamisliiketoiminnan keskiössä. Muuten meillä tuskin olisi niin paljon kolmikirjaimisia kirjainyhdistelmiä alan suuryhtiöiden niminä.

Hieno talo huonojen seassa

Otetaan esimerkki mitä tapahtuu ja kenelle syntyy hyötyä tai haittaa, kun alueelle päätetään rakentaa huonoja taloja. Huono on tietysti myös subjektiivinen käsite ja keskityn tässä asiayhteydessä visuaaliseen ilmeeseen. Kun rumia taloja rakennettaan riittävän paljon samalle alueelle muodostuu näistä kaupunkikuva, joka on muuttumaton seuraavat 50-100 vuotta. Jos satuit laittamaan rahasi alueen hienoimpaan asuntoon, lähestyy sen arvo ajan myötä samaa mitä muut heikompitasoiset asunnot ovat alueella, ellei hienoja uudiskohteita ole tulossa lisää alueelle. Vielä onnettomampi tilanne on, jos ruma asuntokanta koostuu uudiskohteista, joissa julkisivun kaunistamisesta päätetään seuraavan kerran ehkä 30—50 vuoden kuluttua. Kaupunkikuva ei muutus silloinkaan, koska valtaosa taloyhtiöistä päättää halvimman remontin.

Rakennuttaja tai rakennusliike tulee siis omilla valinnoillaan vaikuttamaan sekä rakennettavan, että myös lähiympäristön arvostukseen. Voi olla liian aikaista arvioida asiaa tilastojen kautta, mutta uudistunut Espoonlahti on mielestäni hyvä esimerkki kolkosta ja sieluttomasta alueesta. Alueella on yksi vähän hienompi kerrostalo, sisältä sinänsä ihan kiva kauppakeskus ja loput rakennuskannasta on elementtitaloja eri vuosikymmeniltä. Näitä yhdistää se, että elementtisaumoja ei olla edes yritetty piilottaa. Arvostaakohan tulevaa kotiaan etsivä perhe tehtyjä valintoja nyt ja 50 -vuoden päästä vai olenko kenties osa pientä marginaalia, jota elementtisaumat häiritsevät? Tekivätkö arkkitehdin valinnan tuotantolähtöisyyden pakosta vai intohimosta elementtisaumoihin?

Huono talo hienojen seassa

Toinen esimerkki on uudistuotanto Helsingin arvokortteleissa. Hämmästelen, miten heikkoa vastinetta asukkaat saavat rahoilleen, kun lähes ainoa korkeatasoinen asia taloissa on sijainti. Kattokorkeus voi hyvin olla standardi 260 cm, paljon alaslaskuja ja koteloita, roiskerapattu ontelolaatan alapinta saumoineen ja pahviovet. Se on mahdollista, koska alueen hintataso tukee uudiskohteen pyyntihintoja ja ennakkomarkkinoinnin esitteet ovat paksulle paperille painettuja ja painomuste laadukasta.  Vaikuttaa olevan hyvää liiketoimintaa panostaa rahat hyvään sijaintiin ja itse rakennus voi olla tehty minimin mukaan kuten muuallakin.

Onko rakentaminen naapureille hyvä vain huono juttu?

Uudiskohde vaikuttaa alueen tilastolliseen hintatasoon, kunnes ajan myötä hinnat tasoittuvat, kun vanhan ja uudempi rakennuskanta ovat molemmat vanhoja.

Myös Lifehood Homesin rakentama talo tulee nostamaan alueen tilastollista hintatasoa ja siten Lifehood tulee hankkeellaan nostaneeksi koko naapuruston rakennuskannan arvoa. Jos naapurissa on 20 kpl 350.000 EUR arvoista perheasuntoa ja näiden arvonnousu on tulevan 5 vuoden aikana +10% -yksikköä suurempi ympäröivään rakennuskantaan nähden, on kumulatiivinen arvonlisäys 700.000 EUR. Koska vaikutus ulottuu hiukan myös naapurin naapureihin, voi kokonaisvaikutus olla 1M€. Nähtäväksi jää, kuinka monta joulukorttia saamme kiitokseksi tehdystä arvontuotosta. Ennustuksen tarkkuuden sijaan olennaista on todeta, että uudisrakennus vaikuttaa aina olemassa olevaan rakennuskantaan ja näiden omistajiin, eli rakennusliike rakentaa tietoisesti tai tiedostamattaan myös naapureita varten.

Yhteenvetona todettakoon, että asuinrakennuksella on elinkaarensa aikana monta ”asiakasta”, joka koostuu asukkaista, omistajista, naapureista ja laajemmin alueen yhteisöstä. Se on varmasti oman bloginsa kokoinen pohdinta, kuinka arvoa tuotetaan näille kaikille ja missä kunkin arvon ansainta piilee, jotta rakennusliikkeellä olisi markkinatalouden luoma kannustin palvella näitä kaikkia.

Monelle televisio sen omilla kaiuttimilla riittää vallan mainiosti ja kannettava minikaiutin striimaa Spotifystä tarvittavan musiikin siinä huonetilassa missä sitä tarvitaan. Harvalla ihmisellä on kotiteatteria tai musiikin monihuonejärjestelmää kotonaan. On siis heti aluksi syytä kertoa mitä ne ovat ja perustella miksi marginaaliryhmän harrastus on tuotu asiakkaidemme ulottuville.

Monihuonejärjestelmä on ratkaisu, jossa eri tiloissa olevat kaiuttimet saadaan soittamaan samaa tai eri äänilähdettä samanaikaisesti. Lapsi voi kuunnella huoneessaan äänikirjaa, kun isäntä kokkailee keittiössä jazzin tahtiin. Kylppärissä voi olla vakiona luontoääniraita.

Kotiteatteri on sopivaan tilaan toteutettu ratkaisu, jossa iso kuva yhdistetään monikanavaääneen. Monikanavaisuus on sitä, että kaiuttimet ympäröivät kuuntelijan ja niiden avulla saadaan ääni liikkumaan esim. kuuntelijan yli tai ympäri tehden elokuvasta kokonaisvaltaisemman ja kolmiulotteisemman kokemuksen. On olemassa myös monikanavaisia musiikkitallenteita tyypillisten mono- ja stereo -ääniraitojen lisäksi.

Olemme toisen perustajaosakkaan Tomin kanssa vannoutuneita kotiteatterifaneja. Iso näkökentän täyttävä kuva ja samaa kokoluokkaa oleva ääni tekevät minkä tahansa asian katsomisesta huikean elämyksen. Näitä voivat olla urheilulähetys, elokuva, karaoke, videopeli, videoneuvottelu tai ihan vain netin surffailu. Kiireisen lapsiperhearjen keskellä ovat aika harvassa ne hetket, että ehtii käymään elokuvateattereissa. Lapset rakastavat leffailtoja ja esimerkiksi laadukkaat animaatiot ovat aikuistenkin makuun. Toisin kuin elokuvateatterissa, kotiteatterissa voit syödä omia eväitä, laittaa elokuvan tauolle, valita haluamasi asennon ja lempipeiton tai Lifehood taloissa –  vaikkapa valmistaa ruokaa samalla. Elokuva on omasta mielestäni paras kokemus, kun keskitytään itse elokuvaan. Elokuvan katsominen on kuitenkin osoittautunut usein myös sosiaaliseksi tapahtumaksi, jossa tuttavaperheen lapset ja vanhemmat siinä siivellä tulevat kylään ja elokuvaa katsellessa vaihdetaan myös kuulumisia. Siten oli luontevaa, että halusimme tarjota samaa elämystä myös asiakkaillemme ja varustimme yhden asunnon demonstroidaksemme Lifehood -kodissa asumista parhaimmillaan. Muissa asunnoissa voidaan päivittää vastaavat ratkaisut lisäpalveluna heti, vuoden tai sadan vuoden kuluttua.

Lähtökohdat AV -tekniikan toteutukselle Lifehood -taloissa

Äänentoistoon liittyy kiinteästi tila-akustiikka, josta kirjoitin oman blogin. Monihuonejärjestelmä vaatii toimiakseen tiloilta ainakin kohtuullista äänenvaimennusta. Toisaalta eri tiloissa ei voida toistaa eri sisältöä, ellei tilojen välinen äänieristys ole riittävä. Tästä syystä jälkiasenteinen monihuonejärjestelmä on vaikea toteuttaa laadukkaasti ja kaikki mahdollisuudet hyödyntäen valtaosaan suomalaisia koteja. Videotykki toimii parhaiten silloin, kun tila saadaan pimennettyä. Jälkiasennuksena se on pimennysverhoin mahdollista, mutta voi olla tilasta riippuen yllättävän työläs.

Jos em. ratkaisut haluaa sisustuksellisesti huomaamattomaksi, on toteutus vielä vaikeampaa. Uudiskohteissa AV- toteutuksia näkee lähinnä arvokkaimmissa kohteissa ja näissäkin äänieristys tai äänenvaimennus on jäänyt liian vähälle huomiolle. Usein havaittuja ongelmia paikkaillaan sitten pinta-asenteisin ratkaisuin.

Lifehood -konseptia luodessamme halusimme tuotteistaa ratkaisut, jolla voimme tuoda aiemmin vain miljoonataloissan nähtyjä ratkaisuja paljon suuremman asiakaskunnan saataville. Oli odotettavissa, että selkeää kysyntää kohderyhmässämme ei aluksi tulisi olemaan nyt kehitettävälle ratkaisulle, sillä valtaosa ei ole nähnyt saati asunut sellaisessa talossa, jossa ratkaisua olisi päässyt käyttämään. Oikotiellä ei vielä ole hakukriteerinä ”integroitu kotiteatteri”. Kysyntä tuleekin kasvamaan sitä kautta, että saamme tyytyväisiä asiakkaita ja asukkaita sekä herätettyä kiinnostus heidän lähipiirissään. Toisaalta haluamme huomioida myös jälkimarkkinan ja toisen, kolmannen tai kymmenennen asukkaan tarpeet. Ikuisten talojen ratkaisut täytyykin valita siten, että ne palvelevat kuviteltavissa olevia tulevaisuudentarpeita ainakin 100 vuotta eteenpäin.  Tätä varten pohdimme asumiseen ja talotekniikkaan liittyviä megatrendejä ja vaikutuksia suunnittelemiimme ratkaisuihin:

• Kuva ja ääni tule ympäröimään meitä yhä kasvavissa määrin – tarve AV-ratkaisuille kasvaa

• Audiovisuaalisesti näyttävien elokuvien ja sarjojen katseluaika kasvaa televisiolähetysten kustannuksella – kysyntä isolle kuvalle ja monikanavaäänelle kasvaa

•  Tietoisuus saatavilla olevista AV-ratkaisuista kasvaa – luo kysyntää asunnoille, jossa AV-tekniikka on integroitu valmiiksi

• Elintaso kasvaa – yhä useammalla on mahdollisuus unelmoida ja hankkia ammattimaisia AV-ratkaisuja taloonsa – asiakaskuntamme kasvaa

• Langattomuus tiedonsiirrossa kasvaa, joka ruuhkauttaa taajuuskaistoja  ja voi tehdä langattomuuteen perustuvat järjestelmät epävakaiksi – langallinen järjestelmä on tulevaisuudessakin paras

• Kaiutinteknologia ei muutu radikaalisti, vaan äänentoisto perustuu vielä pitkään tiettyyn paikkaan sijoitetulle värähtelevälle elementille, joka hyötyy kaikukotelosta

AV -tekniikan integrointi rakenteisiin

Kotiteatterin rakentaminen omaan tilaansa on monen makuun neliöiden tuhlausta. Toisaalta asuntomessuilla on tullut usein vastaan ratkaisu, jossa  ahdetaan tykki alle 10m² kokoiseen ikkunattomaan miesluolaan. Olikin luontevaa sijoittaa kotiteatteri oleskelutilaan, mutta miten saisimme tekniikan piilotettua siten, että tilan arkkitehtoninen yksinkertaisuus säilyy?

Paikkalavalettu väli -ja yläpohja mahdollistavat kunnollisen kokoisten kaiutinkoteloiden sijoittamisen betoniin.  Kaiuttimien sijoittelu kattoon onnistui, kun ne olivat ennen rakennesuunnittelua tiedossa. Harjaterästä siirrettiin koteloiden tieltä ja lisättiin sinne missä sitä tarvittiin. Seinässä koteloratkaisu olisi heikentänyt äänieristystä ja ollut näkyvämpi kuin katossa. Katto on myös sikäli sopiva sijoituspaikka kaiuttimille, että keskelle huonetilaa sijoitettu kaiutin kattaa aika hyvin koko huonetilan. Kotiteatterikäytössä on toteutettu erinomaisia ratkaisuita, jossa suunnattavalla diskantilla saadaan vastaava vaikutelma, kuin että kaiutin olisi suoraan valkokankaan takana.

Kattokaiuttimin varustetuissa taloissa törmää usein siihen, ettei elementeille ole tehty edes kaikukoteloita vaan on oikaistu ja porattu asennusreikä alaslaskun kipsilevyyn ja asennettu kaiutin suoraan siihen. Monesti asentaja ei ole edes tietoinen tekemästään kompromissista tai toteaa paikalle tullessaan, ettei kotelon järjestäminen tässä vaiheessa enää ole mahdollista. Mahdollinen talotekniikka tai katon ripustusrakenteet voivat resonoida kaiuttimen basson tahtiin. Matalilla äänenvoimakkuuksilla, joka taustamusiikin kuuntelussa tapana on, ei ongelma onneksi tule useimmiten esille. Mihin ratkaisuun me sitten päädyimme?

Laadukkaat kaiutinkotelot rakennetaan mahdollisimman paksusta materiaalista, jotta ne ovat värähtelemättömiä. Lifehoodin toteuttama 5cm paksu ja yli sata tonnia painava betonikotelo täyttää mukavasti tämän vaatimuksen. Samalla kotelot saadaan piiloon eikä ylimääräisiä alaslaskuja tarvita. Talotekniikka on piilotettu betonin sisälle, joten rakenteet tai tekniikka ei resonoi millään äänenvoimakkuudella. Kotiteatterin osalta sijoitimme jopa 12 kaiutinkoteloa paikallavaluholviin, josta asukas voi sitten tarpeen ja kalustesijoittelun perusteella valita vapaasti haluamansa konfiguraation – avaimet käteen palveluna. Sillä saa aikaiseksi uusimman Dolby Atmos -järjestelmän neljällä kattokanavalla mihin katselusuuntaan hyvänsä.

Kuvan osalta on kotiteatteriäänentoiston kaveriksi mahdollista käyttää televisiota, jonka voi sijoittaa mille tahansa seinälle. Valitulla seinällä television takana on tyylikäs peitekilpi, jonka takaa löytyy putkireitti kaapeleiden piiloasennukselle lähellä sijaitsevaan lattiapistorasiaan.  Siitä reitti jatkuu teknisen tilan laitekaappiin, jossa kotiteatterivahvistimet ja mahdolliset mediasoittimet sijaitsevat. Olohuone säilyy siistinä listattomana ja johdottomana tilana, joka on näinollen myös helpompi pitää puhtaana. On huomionarvoista, että tyypillistä TV -tasoa ei tarvita laitteille ja television alustaksi, joka säästää arvokkaan neliön muuhun käyttöön.

Vaikka televisiot ovat kasvaneet ja hinnat pudonneet, on esim. nykymittapuun mukaan ison 75”television pinta-ala 1,6m² kun 130 tuumaisen 3,0 m leveän valkokankaan tarjoama kuvan pinta-ala on yli kaksinkertainen. Se on ratkaisevaa, kun halutaan täyttää koko näkökenttä ja saada ns. immersiivinen elokuvakokemus. Lisäksi musta jättitelevisio on aika hallitseva elementti sisustuksessa. Lisäksi toisin kuin valkokankaalla sen sijoittaminen ison ikkunan eteen on harvemmin vaihtoehto , joka puolestaan rajoittaa sisutettavuutta. Yhä useammin törmään ihmisiin, jotka eivät edes design televisiota olohuoneeseensa kelpuuta.

Lifehood taloissa -valkokankaan roolia hoitaa 3m leveä valkokangas, joka on samalla pimennysverho. 135 tuumainen kuva tarjoaa WAU-elämyksen, joka on tasapainossa huipputason äänentoiston kanssa.

Projektorin voi asentaa kattoon ja olemme rakentaneet putkivaraukset kahteen eri sijoituspaikkaan tyypillisimpiin katselusuuntiin sopiviksi. HIGH END -toteutuksena tarjoamme kuitenkin vaihtoehtona sijoittaa projektori olohuoneen takana olevan tilan ”projektorihuoneeseen” eli alaslaskuun, jolloin kuva projisoidaan lasin läpi, joka pitää ne vähäisetkin tuuletinäänet poissa. Taas yksi laite vähemmän olohuoneessa.

Arvokkaita neliöitä ja kuutioita on käytettävä fiksusti ei vaan pohjaratkaisussa vaan myös huoneen monikäyttöisyydessä, jossa eri käyttötarkoitukset eivät hallitse tilaa vaan ovat piilossa. Lopputuloksena As Oy Panoramassa toteutettu olohuone on korkeatasoinen mediahuone, mutta se on säilynyt arkkitehtonisesti lähes ”puhtaana” ilman näkyvää elektroniikkaa, koteloita, alaslaskuja tai pöriseviä tuulettimia. Se muuttuu mediatilaksi muutamalla napin painalluksella kiitos motorisoitujen verhojen.  Se edustaa näkemyksemme mukaan tulevaisuuden asumista ja olemme lopputuloksesta ylpeitä.

Valaistus on akustiikan ohella aihepiiri, josta löytyy kasapäin kirjoituksia ja omia podcastejakin.  Kirjoitan tässä blogissa aiheesta Lifehoodin valintojen näkökulmasta ja miksi mikäkin ratkaisu tuottaa asiakasarvoa.

Valaistus tai valoisuus voidaan jakaa kahteen kategoriaan:

• Valoaukot ja niiden kautta tiloihin tuleva luonnonvalo
• Keinovalaistus, jonka voi jakaa vielä on kohdevalaistukseen ja yleisvalaistukseen

Luonnonvalo on ihmissilmälle miellyttävin valo ja liittyy yleiseen hyvinvointiin mm. D-vitamiinituotannon kautta ja vireystilaan. Luonnonvalolla ja aukotuksella voi myös luoda tilantuntua. Lifehood taloissa halusimme mahdollisimman suuret ikkunat – panorama näkymän – jotta asukas ei katselisi ikkunoita tai karmeja vaan näkymä olisi mahdollisimman esteetön ja luonnonvalo tulvisi sisälle.

Suomessa on kuitenkin pimeä pitkä talvikausi ja kotona ainakin lapsiperheissä oleskellaan pääosin iltaisin, joka korostaa keinovalon merkitystä.  Keinovalona hehkulamppu ja myöhemmin halogeeni olivat värintoistoiltaa varsin kelvollisia kunnes LED -teknologia syrjäytti ne.  LED kärsi pitkään huonosta värintoistosta, mutta modernit LED -valaisimet ovat tämän ongelman jo ratkaisseet.

Asuntototuotannossa olemme tottuneet ja tyytyneet siihen, että keskelle kattoa on sijoitettu jakorasia, jossa on pinta-asenteinen valaisinpistorasia. Ratkaisu on ollut muuttumaton aina siitä lähtien, kun sähkövalot yleistyivät asuinhuoneistoissa. Asukkaalla on siten vaihtoehtona sijoittaa mikä tahansa riippuvalaisin tai plafondi siihen. Mikä olikaan ongelma? 

Sijoittamalla valaisin keskelle tilaa se tyypillisesti luo tilaan tasaisen yleisvalaistuksen, joka  toimii siivousvalona ja toki oleskeluunkin. Kun 10 vuotta sitten rakensin taloni, sijoitin näitä vastaavia kattovalaisinrasioita keskelle kattoa, mutta laitoin myös spottiryhmiä, joilla sain aikaiseksi valon ja varjon dynamiikkaa. Nyt 10 vuoden asumiskokemuksella voin todeta, että tiloissa jossa minulla on molemmat vaihteohdot, valitsen lähes poikkeuksetta spotit ja moni kattorasioista ovat edelleen vailla valaisinta. Miksi? Olen selittänyt asiaa itselleni siten, että koen kotoisammaksi valon ja varjon leikin tylsäksi kokemani yleisvalaistuksen sijaan. Lisäksi pääosan ajasta pidän spotteja himmennettyinä, koska liian voimakas valo syö kotoisaa tunnelmaa. Luen kirjaa mieluiten kohdevalon, kuin yleisvalon avulla. Uskon, etten ole ainoa, joka reagoi eri valaistukseen tällä tavalla, mutta harva ehkä tietoisesti miettii, miten keskeinen valaistus on asumisviihtyvyyden ja kodikkuuden luomisessa- Jälkiasenteiset älyvaloratkaisut ovat voimakkaasti lisääntyneet ja yhdessä mm. jalkalamppujen kanssa voidaan luoda jo varsin viihtyisä valaistus mihin tahansa kotiin.

Lifehood -taloissa halusimme integroida valaistuksen osaksi talon runkoa, jotta valaisimista ei tule erillistä teemaa vaan keskitytään enemmän itse valaistukseen. Esa Pietilä Otherwise Oy:stä on näkemyksellinen valaistus- ja valaisinsuunnittelija, joka pystyi ratkaisemaan tämän vaatimuksen minimalistisilla betoniin integroituvilla valaisimilla. Talosta puuttuvat lähes kokonaan keskellä kattoa olevat valaisinpistorasiat ja ne joita on ovat pinta-alaltaan viidesosa perinteisiin nähden.

Modernit LED -valaisimet ovat niin tehokkaita, että todella pienestä valaisimesta saadaan riittävä siivousvalo ja toisaalta himmennettynä tunnelmallinen kohdevalo. Kantavana teemana on ollut tarjota tilaan epäsuora valo sekä spotteja eri valokeilan leveyksillä. Kaikissa valaisimissa voi säätää valon lämpötilaa ja voimakkuutta portaattomasti. Näiden eri yhdistelmillä saadaan tilaan erittäin monipuolinen valikoima erilaisia tunnelmia, joka tukee myös muuntojoustavien tilojen eri valaistustarpeita koko talon elinkaaren ajan. Valaistusta ohjataan suomalaisen kovassa kansainvälisessä kasvussa olevan Casambin sovelluksella. Casambista voisi varmasti kirjoittaa oman bloginsa, mutta tässä yhteydessä todettakoon sovellus on intuitiivinen ja ohjelmoinnit voi tehdä itse puhelimella mikäli oletusasetuksiin halutaan muutoksia. Valaisimien seinäkytkimiin ohjelmoitiin tilanteita yksittäisten valaisimien sijaan. Näin tilanteita eli tunnelmia on helppo aktivoida napin painalluksella. Kytkimet ovat siroja ja seinäpinnan tasossa luoden todella hienostuneen viimeistelyn.

Epäsuoraa valoa varten kehitimme oman alumiiniprofiilin, joka upotettiin betonivaluun. Nämä upotukset osuivat ikävästi poikittain laatan pääterästykseen nähden, joten raudoitusta sopeutettiin aika paljonkin, jotta rakenne toimii. Ontelolaatoilla tällainen joustavuus ei ole mahdollista. Olikin todella palkitsevaa nähdä ensi kertaa valaisin toiminnassa, kun se yli 6kk aikaisemmin oli runkoon suurella työllä ”leivottu”!

Kohdevalaistusta käytimme mm. betonijulkisivun, sisäänkäynnin kauniin Accoya- paneeliseinän, sekä autokatoksen irtiporatun kallioseinämän valaistukseen. Maaspoteilla saadaan efekti, joka toimii visuaalisesti kiinnostavana vastinparina kattospoteille.

Palatakseni takaisin otsikon kysymykseen, miksi valaistukseen kannattaa panosta? Insinöörinä voin yrittää kvantifioida ja kvalitatiivisin termein perustella asiaa, mutta se ei anna asiasta oikeaa kuvaa. Päädyinkin vastaamaan kysymykseen eri tavalla. Jokainen voi muistella lämpimiä tunteita herättäviä tiloja ja tapahtumia, joissa on vieraillut; tunnelmallisia ravintoloita, konsertteja, joulumarkkinoita, gallerioita tai hienoja hotelleja. Entä mikä onkaan vangitsevampaa kuin nuotiotulen tuijottelu? Näille kaikille yhteistä on tunnelmallinen valaistus ja monesti jokin mielenkiintoinen pinta jota valaistaan. Yhteistä on myös se, että niistä puuttuu monotoninen yleisvalaistus. Sen sijaan niissä kaikissa on läsnä valon ja varjon dynamiikka. 

Lifehood kodeissa tarjoillaan juurikin näitä tunnelmia. Paikallavalettu betoni on lisäksi elävä pinta, jonka valaiseminen tuo oman lisänsä. Uskallan väittää, että kun kerran on päässyt kokemaan laadukkaasti valaistun tunnelmallisen kodin, ei takaisin ole paluuta.

Bo Priester

Kun 2009 suunnittelin omaa taloani, en akustiikasta tai sen merkityksestä asumiskokemukseen ymmärtänyt juuri mitään.  Hyvä akustiikka tarkoitti minulle lähinnä hyvää äänieristystä. Olin asunut puurakenteisissa omakotitaloissa ja elementtikerrostaloissa, joissa tilat ovat pieniä ja usein tavaraa täyteen ahdettuja, jolloin jälkikaiunta-aika on siedettävä. Kun vuosia myöhemmin ihmettelin rakentamani kivitalon kaikuongelmaa, tulin asiaa korjatessani ymmärtäneeksi isojen avointen tilojen problematiikkaa ja sitä, miten ne näyttävät kuvissa kivalta, mutta eivät ole äänimaailmaltaan kovin kotoisia. Moni sen aistii, mutta harva osaa sanoittaa mitä kotoisuus itse asiassa tarkoittaa ja onhan se myös subjektiivista. Lähes kaiuton koetaan tyypillisesti rauhalliseksi ja miellyttäväksi – eli kotoisaksi paikaksi. Hyvä akustiikka ansaitseekin jaetun kärkisijan yhdessä valaistuksen kanssa (kts. Blogi nr 5), kun pohditaan mistä osatekijöistä kotoisa talo on rakennettu.

Asuintilojen äänenvaimennuksen lyhyt historia ja tulevaisuus

Mitä se kaiku sitten on noin fysikaalisin termein? Ääni kulkee väliaineessa – ilmassa, vedessä, rakenteissa – ja joko osuessaan pintaan vaimenee tai kimpoaa. Parhaiten kimpoamisen huomaa siitä, kun menette kahden vastakkain olevan kiviseinän väliin, jolloin muodostamanne ääni jää kimpoilemaan seinien väliin ja syntyy häiritsevä tärykaiku. Ääni kulkeutuu lähimpään pintaan ja kimpoilee tilassa, kunnes se osuu vaimentavaan pintaan. Mitä vähemmän kovia heijastavia pintoja (esim. niitty) tai mitä enemmän vaimentavia pintoja (esim. sammaleinen kuusimetsä), sitä vähemmän kimmokkeita ja sitä vähemmän kaikua syntyy. Mittaamalla jälkikaiunta-aikaa, voidaan kvantifioida eri tilojen akustisia ominaisuuksia ja näitä voi kokemuksen ja ohjelmistojen avulla arvioida tilojen 3D -malleistakin.

En tässä blogissa sukella  kreikkalaisten amfiteattereiden akustisiin erityispiirteisiin asti, mutta todettakoon, että ihmiskunta on tutkinut ja ymmärtänyt rakennetun ympäristön akustiikkaan liittyviä ilmiöitä jo pitkään. Erityisesti teattereissa, kirkoissa ja muissa julkisissa tiloissa on äänen kuluvuuteen osattu kiinnittää huomiota. Moderneina aikoina myös ääneneristys ja -vaimennus ovat saaneet isompaa roolia asuintilojen suunnittelussa ei vähiten siksi, että isot avoimet tilat ovat lisääntyneet ja kattokorkeus kasvanut.  

Yksi huoneakustoinnin kehityspolku on nojannut jälkiasennusratkaisuihin. Avokonttoreiden myötä tiloja alettiin akustoida villalevyillä. Nämä levyt päätyivät sitten myös asuintiloihin ja kun ne huomattiin rumiksi, piti niitä kaunistaa. Tällä hetkellä ollaankin Suomessa siinä kehitysvaiheessa, että markkinoille on tuotu kalliita taidetuotteita huovasta, turpeesta, polyesteristä, villasta, oljesta jne., joilla voi vaimentaa olemassa olevien tilojen akustiikka, mutta näillä akustoidaan myös uudiskohteita. Korkea hinta on johtanut siihen, ettei niitä usein laiteta riittävästi, jotta niillä olisi ratkaisevaa vaikutusta kaikuun. Toisaalta se johtaa myös siihen, ettei suurimmassa osassa asuntoja tilojen äänenvaimennusta ole tehty laisinkaan vaan se jätetään asukaan omalle vastuulle. Rakennusyhtiöt tekevät rakennusmääräysten minimin mukaan, jossa otetaan kantaa tilojen väliseen äänieristykseen, mutta ei asunon sisäiseen akustiikkaan.

Toinen vähemmän tunnettu kehityspolku on ollut se, että äänenvaimennus on pyritty integroimaan rakenteisiin. Reiälliset kipsilevyt ja myöhemmin myös ääntä läpäisevillä tasoitteilla pinnoitetut villalevyt ovat mahdollistaneet huomaamattomia ratkaisuja, joilla saadaan koko katon pinta-ala hyödynnettyä vaimennukseen ja jälkikaiunta-aikaa ratkaisevasti pienennettyä. Uskon, että monoliittiset pinnat, jossa akustointi ei muodosta omaa sisustuksellista teemaansa vaan on piilossa  – on tulevaisuutta.  Ratkaisun yleistyminen tosin vaatii selkeästi enemmän kilpailua ja tuotteistusta, koska tällä hetkellä tarjolla olevat ratkaisut ovat kalliita.

Lifehoodin tekemät akustointivalinnat

Olimme heti projektin alkumetreillä yhteydessä Promethor Oy:n Kalle Lehtoiseen, joka vuosikymmen aikaisemmin auttoi minua suunnittelemaan kotiteatterini akustointia. Kallen avulla jäsentelimme tavoitteet ja ratkaisut, jotka nyt yli vuosi myöhemmin on kuultavissa omin korvin.

Tavoitteeksi asetimme

• kotoisa äänimaailma
• normaali puheääni ei kuulu oven toiselle puolelle – jokaisessa tilassa
• akustiikkaratkaisut integroituvat rakenteisiin eli eivät erotu

Akustiset ratkaisut jakautuvat kolmeen pääteemaan:

1. äänten syntymiseen
2. äänten vaimentamiseen siinä tilassa missä äänet syntyvät
3. tilojen väliseen äänieristykseen
   
   

1. Äänten syntyminen on ratkaistu valitsemalla mahdollisimman hiljaiset kodinkoneet, lämmitys- ja viilennys- ja ilmanvaihtolaitteet sekä ilmanvaihdon päätelaitteet.

Kun kodin laitteiden luoma taustamelu on mahdollisimman alhainen, voi puheäänen voimakkuutta madaltaa ja se rauhoittaa tilaa sekä vähentää muihin huonetiloihin kantautuvaa melua.

2. Äänten vaimentaminen on ratkaistu kolmella eri pääperiaatteella.
   1. Yläkerrassa ääniä vaimennetaan katon akustoinnilla, jossa käytetään 20mm paksua villaa sekä n. 8mm pinnoitteena akustoivaa tasoitetta.
   2. Alakerroksessa käytetään kokolattiamattoja
   3.  Kosteissa tiloissa alaslaskun yläpuolella on vaimennusvillaa ja paneelien välissä rako, josta ääni pääsee villatilaan.

3. Tilojen välinen äänieristys on ratkaistu seuraavin periaattein
   1. Rakenteet ovat mahdollisimman massiivisia eli painavia
   2. Rakenteet ovat mahdollisimman ilmatiiviitä
   3. Ilmanvaihtokanavisto ei kulje tiloihin toisten tilojen läpi
   4. Kaikki sisäovet ovat äänieristysovia
   5. Kaikissa ikkunoissa on dB -kalvo ja ne ovat jo ison kokonsa puolesta paksua turvalasia molemmin puolin

Asuntojen valmistuttua oli todella mielenkiintoista päästä kokeilemaan miten tavoitteissa onnistuttiin. Äänimaalima on rauhallinen jo vähäiselläkin kalustuksella ja se korostuu erityisesti kylpyhuoneessa, jossa voi käydä keskustelua ilman häiritsevää kaikua. Toteutimme monihuonemusiikkijärjestelmän yhteen asuntoon. Kaiuttimilla varustetuissa tiloissa voi kuunnella haluamaansa musiikkia, podcastia, äänikirjaa tms. ilman, että se kuuluu muihin huonetiloihin. Kotiteatteri…noh se on elämys ja täytyy kokea itse😊.

Bo Priester

Lifehood on valinnut runkoratkaisuksi paikallavaletun betonin, joka antaa arkkitehdille vapaammat kädet luoda arkkitehtuuria itse arkkitehtuurin eikä rakenteiden ehdoilla. Tähän vapauteen vaikuttaa kuitenkin yllättävä suuressa määrin ikkunat ja siksi käyn läpi muutamia matkallemme osuneita ilmiöitä ja valintoja.

Ikkunoiden funktio on modernissa kodissa moninainen. Niiden on mm.

• eristettävä lämpöä
• estettävä kesällä liikaa lämpösäteilyä sisätiloihin
• eristettävä melua
• oltava mahdollisimman läpinäkyviä
• toimittava kaiteen korvikkeena, jos ne ulottuvat alle 700mm lattiasta
• oltava hätäpoistumisreittejä
• toimittava antenneina, jotta puhelinverkko toimii myös sisätiloissa
• toimittava tilanjakajina
• estettävä näkyvyys tietyissä tilanteissa eli toimittava puolipeilinä

Ikkuna- tai pikemminkin karmijärjestelmiä on kolmea pääkategoriaa; alumiini, puualumiini ja PVC -muovi. Lisäksi kiinteille ikkunoille on mahdollista toteuttaa karmittomia ratkaisuja, jossa ikkunalasit kiinnitetään suoraan runkoon. Kullakin on omat etunsa ja heikkoutensa.  Suomessa puualumiini-ikkunat dominoivat markkinaa, joten oli luontevaa aloittaa tutkimaan sen mahdollisuuksia.

Lifehood -konseptia luodessamme törmäsimme kuitenkin aika pian perinteisten puualumiini-ikkunoiden rajoitteisiin. Halusimme toisaalta riittävän korkean kattokorkeuden, mutta toisaalta minimoida panorama -näkymää haittaavia karmeja. Ikkunatoimittajathan ovat tavallaan karmikauppiaita, vaikka asiakas ostaa läpinäkyvyyttä – eli lasia! Läpinäkyvyysteemaan liittyy myös parvekkeen kaide. Miksi panostaa hienoihin ikkunoihin, jos eteen tulee kaide, jossa on näkymää haittaavia pystytolppia tai paksu käsijohde? Jos kaiteen päälle tulee liukuva lasitus, vaatii se järeät rakenteet ja tilanne pahenee entisestään. Toinen läpinäkyvyysteema on lasin vihertävyys, joka johtuu lasissa epäpuhtautena esiintyvästä raudasta. Päädyimme laseihin, josta rauta ei ole, jotta asiakkaamme saavat nauttia näkymistä juuri sellaisina kuin ne ovat.

Ikkunavalinnassa on myös ajallinen haasteena. Ensin on iteroitava mitkä karmijärjestelmät toteuttavat arkkitehtuurin ja toisaalta budjetin kriteerit. Sen jälkeen valitaan ikkunatoimittaja. Yhteistyön tuloksena syntyy syvempi ymmärrys mahdollisuuksista ja rajoitteista, jonka jälkeen arkkitehtisuunnittelu voidaan viedä kohti lopullista muotoaan. Lisämausteensa hankkeessamme toi se, että rakenteisiin upotettavat karmiratkaisut vaikuttivat myös rakennesuunnitteluun ja raudoitukseen.

Isoissa ikkunoissa tuulikuormat ovat niin rajuja, että ikkunalaseista tulee massiivisia ollakseen riittävän vahvoja. Suurin 3×3,2m kokoinen ikkunalasimme painaakin 600 kg! Kun liukuoven haluttiin olevan yhtä korkea kuin muut lasit, tulee liukuvalle puitteelle painoa, joka taas rajoittaa sen käytettävyyttä. Reilusti yli 400kg painoinen 2×3,2m liukuovi liukuu kuitenkin yllättävän hyvin, kun sen on kerran saanut liikkeelle. Suuremmat koot on jo varustettava moottorikäytöllä. Näin isoja liukuovia ei saa kuin täysalumiinijärjestelmillä, josta päädyimme Reynaersiin. Mainittakoon, että maailmalla valmistetaan ihan huikeita liukuovia, joita ehdimme aikamme fiilistellä saadaksemme ymmärrystä mikä on mahdollista.  Eteläisissä maissa alhaisempi lämmöneristävyysvaatimus keventää ikkunalasia, jolloin liukuoven koko voi olla todella hulppea. Kannattaa Reynearsin ohella tutustua mm. Panoramah ja IQ Glassinkuvagallerioihin. Huipulla käydään mm. kovaa kilpailua siitä, kenellä on eniten aukkoa suhteessa karmiin.

Yksi suuri ruutu on kokonaiskustannuksiltaan edullisempi, ilmatiiviimpi, lämmöneristävämpi ja monen mielestä tyylikkäämpi, kuin monta pientä. Kuitenkin, jossain tulee raja vastaan, kun ikkunan suuren pinta-alan vuoksi sen paksuusvaatimus ja paino ja sitä kautta hinta nousee kalliimmaksi, kuin jakaminen useaan ruutuun.

Haarukoimme edellä mainittujen mittasuhteiden problematiikka monelta kantilta. Samalla mietimme mikä on optimaalinen kattokorkeus, joka olisi kodikas ja ylellisen korkea olematta kolkko kirkkoholvi. Nyt kohteen valmistuttua voimme todeta valinnan menneen nappiin, mutta mikään selkeä ja itsestään selvä valinta ei ollut!

Ovissa eroja tulee vielä eri materiaaleja verrattaessa vielä ikkunoitakin enemmän. Koska halusimme säilyttää julkisivussa yhtenäisen rauhallisen ilmeen, tuli ovien olla lattiasta kattoon kuten ikkunatkin. Pääovesta tuli siten 2,7m korkea. Se piti varustaa 4-pistelukolla, jotta voidaan varmistua sen tiiveydestä kaikissa olosuhteissa. Rauhallisuutta lisää ovien piilosaranointi, joka on kantava teema kaikissa talon ovissa. Allekirjoittaneelle oli uusi asia, että oviin saa niihin huomaamattomasti integroituvat ovipumput. Tyylikäs ja tehokas tapa kontrolloida ovilehden liikerataa ja erityisesti lapsiperheissä varmistaa, etteivät ovet jää auki.

Riittävä mittatarkkuus on teema, joka on ihan keskeinen, kun tehdään taloja valitulla laatutasolla. Koska olimme tekemässä listatonta ratkaisua ja iso osa ikkuna- ja ovismyygeistäkin jäi betonipinnalle, tuli ikkunoihin liittyvien rakenteiden olla todella mittatarkkoja. Lisäksi halusimme integroida ikkunat rakenteisiin siten, että mahdollisimman pieni osa karmista jää näkyviin. Se tuotti koko joukon iteraatioita ikkunatoimittajan kanssa ja tarkkoja mittauksia, ennen kuin tuotteet vapautettiin valmistukseen. Suuressa 7,2×3,2m karmielementissä jäi lopulta 2mm asennusvara eli kuormaliinakin piti poistaa, että karmi saatiin nostettu paikoilleen. Avautuvissa ovilehdissä, tuuletusikkunoissa ja erityisesti liukuovessa toleranssit ovat erityisen tärkeitä, koska ovien on mahduttava avautumaan ottamatta kiinni lattiaan, kattoon tai smyygiin. Kun näkyvän karmin osuus on pieni, on aukot pimentävien verhojenkin lähes nuoltava seinää, jotta valovuoto minimoidaan. Kaikki vaikuttaa kaikkeen eli kun yhdessä detaljissa lisätään vaikeustasoa vaikeuttaa se tyypillisesti montaa muutakin asiaa.

Ikkunoissamme on SunCool kalvo, joka blokkaa osan auringon lämpösäteilystä. Asia oli päätettävä jo alkumetreillä, kun laadimme energiatodistusta. Tämä kun vaikuttaa viilennystarpeen mitoitukseen ja siten mm. viilennysjärjestelmän mitoitukseen. Koska lattiasta kattoon olevat lasit ovat rakenteellisen lujuuden takia paksua turvalasia molemmin puolin, tuli näistä samalla hyvin ääntä eristäviä. Ikkunoihin lisättiin dB -kalvo ja ikkunalasipakettien eri lasien paksuudet ovat erialisia, jotta saatiin erinomaisesti ääntä eristävät lasit massiivisten betoniseinien kaveriksi.

Edellä mainitut asiat ovat osa sitä tutkimustyötä ja valintamatriisia, joka tehtiin osana Lifehood-talon kehitystyötä. Huomasimme esittävämme kysymyksiä ja asettavamme vaatimuksia, joihin ei enää ollut helppoja vastauksia. Ja vaikka olisikin ollut, oli eri vaatimusten yhteensovittaminen niin ajallisesti, taloudellisesti, kuin suunnittelu- ja rakentamisjärjestyksen osalta yksi projektin haastavimmista kokonaisuuksista.

Bo Priester