Olipa kerran kaksi kilvoittelevaa nuorta miestä, Steven ja Bill, jotka yrityksineen pyrkivät omalla tulokulmallaan hurmaamaan tietokonemarkkinat. Microsoftin varhainen valinta oli tuottaa softaa modulaariseen avoimeen ekosystemiin eli sovelluksia, jotka toimivat millä PC-raudalla tahansa. 80-luvulla julkaistu Windows oli hyvin skaalautuva avoin graafinen käyttöjärjestelmä, jossa tietokoneen käyttökokemuksen tuottamiseen osallistui kirjava yhdistelmä valmistajia komponentteineen ja ohjelmistoineen. Haittapuolena tietokoneesta saattoi tulla hidas, kaatuilla tai tulla muita yllättäviä rajapintaongelmia.
Apple taas valitsi jo varhain täysin päinvastaisen polun. Steve Jobs oli edelläkävijä käyttökokemuksen luojana. Hän näki, että vain hallitsemalla ja integroimalla kaikki käyttökokemukseen osallistuvat palaset – mm. rauta, ohjelmistot ja myyntikanava – yhdeksi saumattomaksi kokonaisuudeksi, voidaan saavuttaa erinomainen käyttäjäkokemus ja asiakasuskollisuus. Apple on vielä tänäkin päivänä käyttäjäkokemuksen edelläkävijä ja maailman arvostetuin yhtiö.
Vastaavasti rakentamistaloudessakin törmää erilaisiin tulokulmiin, jolla voi saavuttaa kilpailuetua. Modulaarisuudella tarkoitetaan tyypillisesti tehtaissa mahdollisimman pitkälle jalostettuja vakioituja yhteensopivia kokonaisuuksia, joita yhdistelemällä saadaan rakennettua talo. Nykyaikaiset kehittyneet massaräätälöitävät moduulirakenteet sallivat näyttävää yksilöllistäkin arkkitehtuuria tietyissä rajoissa. Kun esteettisille arvoille annetaan suurempi painoarvo on keinovalikoimaa kuitenkin laajennettava. Moni julkinen rakennus tai esimerkiksi Töölöön Meander -talon kaareva runko on tehty elementtien sijaan paikallavalamalla- tai muuraamalla. Vielä suurempaa muodon vapautta saadaan 3D -tulostamalla, joka sekin on paikalla valamista. Suurmittakaavan tuotantoon siitä ei kuitenkaan vielä ole.
Integroinnilla tarkoitetaan rakentamisessa sitä, että erilaisia muotoja tai rakenteellisia funktioita sekä talotekniikkaa yhdistetään rakenteisiin siten, että ne muodostavat arkkitehtonisesti ja käytön eli asumisen kannalta mahdollisimman saumattoman ja viihtyisäksi koetun kokonaisuuden. Kuvassa alla on esimerkki pitkälle viedystä integraatiosta, jossa valaistus, äänentoisto, äänenvaimennus, kaiuttimet, ilmanvaihto ja verhot on integroitu paikallavalettuun runkoon. Jos integraatio -käsitettä laajennetaan Stevenin mallin innoittamana, kuuluu asiakaskokemukseen itse asumiskokemuksen lisäksi ainakin myyntikanavan ja jälkimarkkinapalvelujen huolellinen integrointi osaksi tarjoamaa.
Tällainen kokonaisvaltainen asiakaskokemus on kuluttajille arkipäivää kulutuselektroniikassa ja autoissa. Miksei sitten integraatiota tehdä isommassa mittakaavassa? Mitä pitäisi tapahtua, että kodista tulee sijainnin ja seinien sijaan elämys?
Suuren mittakaavan gryndituotannossa integraatiota toki tehdään ja elementteihin saa esiasennettua entistä enemmän talotekniikkaa. Rajapinnat ovat kuitenkin haastavia. Integroitujen ratkaisujen käyttö on myös vähäistä, koska rakennusalan suunnittelun ja tekemisen kulttuuri ei tue sitä ja sarjakoot ovat pieniä. Koko perinteisesti pilkottu toimitusketju pitäisi saada laulamaan samaa laulua. Ollaksemme rehellisiä, tuotantolähtöiseen tekemiseen totutettu keskimääräinen rakennustyövoima ei kykene tuottamaan integraation vaatimaa laatutasoa. Ratkaisuista tulisi kalliita, laatuvaihtelu olisi suurta ja siten niistä tulisi heikosti skaalautuvia. Mitä laatutason nosto sitten vaatisi? Kaikki lähtee toimialan houkuttelevuudesta ja yrityskulttuurista. Alalle on saatava ikäluokkiensa fiksuimpia ihmisiä töihin, joilla on jo tulleessa oikea mindset. Ei olisi haitaksi, että muilta kertaluokkaa nopeammin uudistuvilta toimialoilta sekä ulkomailta saataisiin uusia ajatuksia rakentamisen toimialalle ei vain oppimaan vaan myös kyseenalaistamaan ja johtamaan. Ani harva rakentamisen innovaatio syntyy Suomessa, joten katseet tulisi pitää entistä enemmän ulospäin. Laatutason nosto vaatisi myös, että toimittajiin sitouduttaisiin huomattavasti vahvemmin ja uskallettaisiin luopua lyhytnäköisestä hinnan ostamisesta. Laatua ja kehitystä syntyy vain, jos se on hyvää liiketoimintaa koko toimitusketjulle.
Pientalopuolella omakotitalorakentajat usein rakentavat unelmaansa ja aidosti haluavat tehdä parasta niillä resursseilla, joita heillä on käytettävissä. Tyypillisesti jo perusasioiden hallitsemisessa on riittävästi pureskeltavaa, joten energia ei tahdo riittää lukuisiin valintoihin, joita integrointi vaatisi jo suunnitteluvaiheessa. Hankkeet ovat kertaluonteisia, joten korkean integraatiotason vaatimia ratkaisuja ei myöskään sitä varten kannata kehittää. Integroitavia kaupallisia tuotteita on tarjolla paljon vähemmän kuin jälkiasennettavia, sillä suurin markkina on vanha rakennuskanta perinteiset matalan integraatiotason uudiskohteet. Ei ole siis ihme, että on vaivattomampaa hankkia pinta-asennustuotteita, jotka ovat omissa asennuskoteloissaan ja ainoa rajapinta on muutama ruuvi ja asennusjohto.
Markkina on pullollaan jälkiasennettavia eli tuotantolähtöisiä lisävarusteita – seinäpattereita, rullaverhoja, ilmalämpöpumppuja, akustiikkapaneeleja jne. Koska ne ovat pinta-asenteisia ja jäävät näkyville, on niistä tehtävä ulkokuoreltaan mahdollisimman siroja ja kauniita, joka tyypillisesti johtaa korkeaan hintaan. Mahdollinen sähköistys tai putkitus hoituu pinta-asennuslistoilla ja -putkilla, jotka harvoin kaunistavat koteja. Kun suunnittelu tehdään aidosti kokonaisvaltaisesti, on em. varusteet tai niiden tilavaraukset mahdollisuus upottaa eli integroida runkorakenteisiin ainakin varauksina. Jos asiakkaat eivät vielä ole tottuneet vaatimaan sellaista, ei rakennusliike ihan helpolla lähde markkinaan kokeilemaan, josko kysyntää olisi.
Tuotantolähtöisyyttä perustellaan sillä, että loppuasiakkaalle tuotetaan mahdollisimman kustannustehokas asunto. Tavoitteessa on onnistuttu. 60-luvulta lähtien nousseet elementtikerrostalot mahdollistivat kasvavalle keskiluokalle vesivessan ja aikuisille oman makuuhuoneen. Talot ovat toisaalta monotonisia ja lähiöt näyttävät hyvin samalta riippumatta siitä, missä päin Suomea ollaan. Elementtirakentaminen on yhä voimissaan, vaikka pieni laskusuhdanne kirjoitushetkellä vallitsekin. Elementtirakentaminen on Suomessa itse asiassa niin suosittua, että ihmisten kaupunkikuvallinen käsitys ja odotusarvo viihtyisälle asumiselle on kaventunut vastaamaan vallitsevaa elementtipainotteista tarjontaa. Elementtiteknologia ja sen luomat mahdollisuudet ovat toki kehittyneet 60 vuodessa, mutta kustannussyyt sekä vakiintuneet toimintatavat ajavat hyvin samankaltaisiin toteutuksiin. Väistämättä tule mieleen Henry Fordin kuuluisa toteamus ”saat minkä värin tahansa, kunhan se on musta”.
Modulaarisessa maailmassa itse rakennemoduuli, esim. seinäelementti tai ontelolaatta on erinomainen ratkaisu. Merkittävimmät rajoitteet ovat rajapintoihin liittyvät ilmiöt. Harva kaduntallaaja päivittele kadulla kulkiessaan, miksi elementtisaumat ovat näkyvissä uudiskohteen julkisivussa tai miksi sähkösuunnittelija edelleen piirtää yhden kattovalaisinpistorasian keskelle huoneen kattoa. Lattialämmitys on kerrostaloissa edelleen luksusvaruste ja jo valmiiksi matalaa kattoa madaltaa lukuisat ilmanvaihtokotelot. Taannoin kuluttajankin raja tuli vastaan, kun media riepotteli Helsinkiin rakennetun kerrostalon ratkaisua, jossa ikkunan päälle oli veistetty minimimääräyksiäkin matalampi ilmanvaihtokanavan kotelo. Oikeudessa valitus kuitenkin kaatui.
Ikkunan päältä alkava alaslasku. Lähde HS 18.12.2023
Edellä mainitut ongelmat eivät kuitenkaan ole kategorisesti vahinkoja tai virheitä. Ne ovat modulaarisen rakentamisen ominaisuuksia ja tietoisia valintoja, joka selityksenä kelpasi oikeudessa yllä olevassakin tapauksessa. Sinänsä tehokkaasti tuotettujen rakennusten julkisivussa ja sisätiloissa tehdään ainakin kerrostalorakentamisessa paikoin rajuja kompromisseja talon funktion ja estetiikan, eli asumisen kustannuksella. Pientalot kärsivät vähemmän elementtien rajoitteista, koska esim. alaslaskuja voidaan helpommin kompensoida kerroskorkeutta säätämällä ja julkisivusta tehdä monoliittinen. Aika harva hyväksyisi elementtisaumojen jättämisen esille omakotitalossaan, mutta jostain syystä kerrostaloasuntoa ostavalle ne kelpaavat niin julkisivuissa kuin sisäkatoissa. Onneksi uusimpiin asemakaavoihin on alkanut ilmestyä vaatimus siitä, ettei elementtisaumoja saa jäädä näkyviin.
Yllä esimerkki tuotantolähtöisestä rakentamistavasta. Kuvapari uudiskohteesta ja 30 vuotta vanhasta talosta, joissa molemmissa elementtisaumat hallitsevat betonijulkisivua.
Nykyisessä uudistuotannossa hintalappu voi vaihdella isosti, mutta itse tuote on laadullisesti yllättävän homogeeninen. Toimivassa asuntomarkkinassa tulisi olla monenlaista tarjoamaa -perustalosta ultraluksukseen. Lifehoodin tavoite on olla asumisen iPhone. Haluamme luoda markkinoiden halutuimpia koteja, joissa asukaskokemus on aidosti keskiössä. Uskomme tämän onnistuvan korkean integraatioasteen kautta. Asiakaskokemus ja asiakaslähtöisyys vilahtelee tuon tuosta rakennusalankin mediassa, mutta toteutuspuolella se onkin jo aika paljon harvinaisempaa. Tavoite on kunnianhimoinen ja vaatii koko toimitusketjulta paljon. On siis entistä tärkeämpää valita oikeat kumppanit sekä tukea ja osallistaa heitä kehittämään ratkaisuja osaksi konseptiamme. Se lähtee kuuntelemisesta. Olen törmännyt lukuisiin asiakastyytyväisyyskyselyihin, mutta aika harvassa ovat samat kyselyt toimittajille. Vuoropuhelua tulee ohjata ennen kaikkea lisäarvon tuottaminen koko arvoketjuun pikemmin kuin laatustandardin minimivaatimus. Tavoitteessamme onnistuminen luo epäreilua kilpailuetua, koska tuotantolähtöisen rakentamistavan ympärille rakennetut prosessit eivät helpolla siihen taivu tai edes tavoittele.
