Rakentamisessa viranomaismääräykset koskevat pitkälti sitä, että talo on oltava huollettavissa, mutta huoltotarpeeseen ei oteta kantaa.
Koska haluamme osana konseptiamme tarjota mahdollisimman huoletonta asumista, asetimme valintakriteeriksi pitkäikäisyyden. Vähäinen huoltotarve on myös ekologista ja asumiskustannuksiltaan edullista asumista. Kun talon odotettavissa oleva elinkaari on satoja vuosia, korostuu valintojen merkitys elinkarikustannuksissa ja hiilijalanjäljessä. Tässä kohtaa on syytä pohtia myös onko rakentamisen takuuaikaa (10 vuotta) selkeästi pidempään kestäviä ratkaisuja järkevää tehdä taloudellisessa mielessä? LIfehood -talojen pitkäikäisyys on meille pitkän tähtäimen investointi, joka kasvattaa asuntojen arvoa sitä mukaan kun taloja rakennetaan ja siirtyvät jälkimarkkinoilla yhä uusille asukkaille, jotka toteavat talon olevan yhä hyvässä kunnossa. Kun kehitämme jälkimarkkinaan palveluja ja pysymme lähellä asiakasta koko talon elinkaaren ajan, on erityisen tärkeää, että laatu vastaa luvattua.
Käyn seuraavaksi läpi muutamia pitkäikäisyyteen liittyvistä valinnoista:
Perustukset ja pohjarakentaminen
Valtaosa toimijoista pyrkii rakentamaan kohteensa tasamaalle, koska talomallisto ja rakennustapa ovat tasamaan ratkaisuihin optimoituja ja rakentaminen on halvempaa. Tasamaa on tasaista usein siksi, että se on savea. Modernit paalut ovat pitkäikäinen ratkaisu. Pitkäikäisin ratkaisu on kuitenkin kallionvarainen perustus, joka on tyypillinen rinteeseen rakennettaessa. Ensimmäinen kohteemme on tehty varsin hankalasti rakennettavaan rinteeseen, jonka hyötyjä ovat kuitenkin se, että koko talo seisoo kalliopedin päälle tiivistetyn louheen päällä. Se on taatusti painumaton rakenne ja louhetäyttö salaojittaa perustukset tehokkaasti, jolloin perustukset pysyvät kuivina. Salaojat ovat syvällä ja vieressä ei ole kasvustoa, joiden juuret voisivat ajan saatossa tukkia salaojapiutket.
Runkomateriaali
Kaikista materiaaleista voi rakentaa ihan ok talon ja saada se lopputarkastuksesta läpi. Valitsimme paikallavaletun betonin, koska se kestää isältä pojalle.. Betonin emäksisyys suojaa betonin sisällä olevaa raudoitusta. Betonin suojahuokostus puolestaan hidastaa betonin rapautumista jäätymis-sulamissyklien vaikutuksesta. Moderni betonirakenne on vuosisatoja kestävä huoltovapaa rakenne.LIsää tietoa aiheesta löytyy mm. Betoniyhdistys ry:n sivuilta (linkki) ja aiemmasta blogistani (linkki)
Julkisivu
Julkisivuun kohdistuu Suomessa kova säärasitus. Siksi valitsimme pääasialliseksi materiaaliksi kivipohjiaset materiaalit. Laaka kattotiili seinässä on huoltovapaa ja tyylikäs ratkaisu. Kontrastina tiilelle halusimme sisäänkäyntiin tyylikästä puumateriaalia, joka kestää aikaa. Päädyimme Accoya -puuhun, jolle annetaan 50 vuoden takuu. Sinä aikana tavallinen paneeli maalataan moneen kertaan ja investointi maksaa itsensä takaisin. Parvekelaatan vesikouruun viettävässä katossa on vesikatteena kaksinkertainen bitumikermi. Jos siihen tulisi vuoto, on yläpohjan 30cm paksu teräsbetoniholvi itsessään vesitiivis. Autokatoksen katto on viherkatto, jossa kasvusto on kaunis katsella ja suojaa vesikatetta.
Kiintokalusteet
Vuokranantajana, perheenisänä ja kymmenien keittiöiden asennuskokemuksella tiedän miten kovalla käytöllä kiintokalusteet voivat olla samalla, kun asumisen taidot ja tiedot ovat heikentyneet. Olen purkanut 60-luvulla rakennettuja keittiöitä, jossa valikoidusta kovasta sydänpuusta valmistetut rungot pysyvät sorkkaraudalla vääntäessä ehjänä, mutta koko kevytbetoniseinä murtuu. Toisaalta olen havainnut, kuinka linjasaneerauksessa vaihdetut merkkikalusteovet syöpyvät muutamassa kuukaudessa piloille. On kansallinen tragedia, että satojen tuhansien uudis- ja saneerauskohteiden uudet kylpyhuoneet ovat kalusteiden osalta elinkaarensa päässä 5 vuoden sisällä. Kun Lifehood etsi itselleen sopivia ratkaisuja, halusimme ratkaisuja, jotka kestävät kovaa käyttöä. Märkätilojen kosteutta paremmin kestävät rungot on asennettu mahdollisimman kauas suihkuista. Vaakapinnoissa päädyimme keittiöissä kivitasoihin, Märkätiloissa tasot ovat HIMACS -kivikomposiitista räätälöityihin tasoihin, jossa allas on saumaton osa tasoa. Materiaalia voi korjata, jos sen jollain ilveellä saisi rikki.
Eteiskaappi on kenties kovimmalla käytöllä oleva kiintokaluste. Lifehoodt-taloissa märät kengät laitetaan kaapin alle jätettyyn tilaan suoraan lämmitetylle betonilattialle kuivumaan. Näin kosteus ei ikinä ole kosketuksissa kaapin kanssa.
Ikkunat ja ovet
Ikkunat ovat Suomessa todella kovalla säärasituksella ja käytimme yllättävän paljon aikaa teeman parissa. Alumiinijärjestelmään perustuvat ikkunat – siis sellaiset joissa ei ole puuta – eivät turpoa kosteudesta ja ovat todella pitkäikäisiä. Jauhemaalattuun karmi saa painaa teräväll esineellä aika lujaa, että se naarmuuntuu. Puukarmissa tilanne on toinen. Asialla on merkitystä erityisesti modernissa arkkitehtuurissa, jossa ikkunat ulottuvat lattiaan saakka ja karmin alaosa on kovalla rasituksella.
Valitsimme asunnon sisäpuolisiksi laseiksi laminoidut turvalasit karkaistujen sijaan, koska karkaistussa lasissa mahdollinen naarmu avautuu karkaisussa syntyneen sisäisen jännityksen vuoksi ja näkyy silmään helpommin. Varmasti monen mielestä ylimitoitusta, mutta näin uskomme lisäävämme myös lasien käyttöikää.
Ulko-ovissa on ovipumput, joka kontrolloivat oven rauhallista avautumista ja sulkeutumista. Ovissa on jopa 4 lukitussalpaa, jotta ovilehti pysyy varmasti tiiviinä.
Talotekniikka
Lifehood taloissa on merkittävästi asumisen helppoutta ja laatua parantavaa talotekniikka. Kaikella tekniikalla on jokin käyttöikä. Sijoitimme mahdollisimman paljon elektroniikasta erilliseen laitekaappiin, jossa se on helppo huoltaa keskitetysti ja ergonomisesti. Lämmity-, viilennys ja ilmanvaihto toteutetaan järjestelmillä, jotka ovat todennettua pitkäikäistä ja vähäisen huoltotarpeen tekniikkaa. Laitevalmistajat ovat vakavaraisia yhtiöitä, jolloin varaosien saatavuus on varmistettu. Design valaisimien LED moduulit ovat standardimitoituksella ja voidaan vaihtaa jota valaisinrunko säilyy. LED valojen huoltotarve on toki pieni, kun näiden käyttöikä on 20,000-50.000 tuntia. Käyttöikää pidentää älykäs valaistuksen ohjaus, jossa valaisin on useimmiten tunnelman vuoksi hieman himmennettynä ja päällä vain tarvittaessa.
WC-istuinkotelot ovat kauttaaltaan vesieristetyssä tilassa, jotta huuhtelusäilön täyttymisen yhteydessä mahdollisesti syntyvä kondenssivesi ei ajan saatossa tuhoa rakenteita.
Sisäpinnat
LIfehood .taloissa on myös sisällä kovaa kulutusta kestäviä betonilattioita ja seiniä. Laatoitetuissa tiloissa olemme pyrkineet käyttämään isoa laattaa, jolloin myös saumojen puhtaanapito helpottuu.
Osassa tiloja on kokolattiamatto. Moderni matto on pitkäikäinen ja miellyttävä lattiamateriaali, jonka puhdistaminen hoituu helposti höyrypesurilla. Samalla laitteella pidät puhtaana myös verhot ja auton verhoilut.
Kun jokaisen valinnan kohdalla muistaa esittää itselleen kysymyksen, mikä ratkaisusta tekee pitkäikäisen, syntyy valinnoista talo jonka huoltotarve on pieni ja ennustettava. Monelle aikaisemmalle kerrostaloasujalle voi tulla yllätyksenä, että pientalo-asuminen voi käyttökustannuksiltaan olla selkeästi kerrostaloa edullisempaa. Säästyneet varat voi siten käyttää lisäneliöihin, laadukkaampaan asumiseen tai muihin tarpeisiin.
Bo Priester